Vuoden ensimmäinen aluetapaamisten kierros on Hämeen piirissä jo loppusuoralla. Alueiden valmentajat ovat valmentajavastaavien avustuksella järjestäneet johtokolmikon omia tapaamisia, joiden yhteisenä teemana on tällä kerralla ollut valmennus ja valmentamisen tavat. Tapaamisissa on lisäksi tarjottu erillisiä johtajapestin kirkastamisen ja tekemisen kannalta kiinnostavia osioita.

Päijät-Hämeen aluetapaamisen hyvä meininki ja sopiva ohjelmasisältö saavat kiitosta osallistujilta. Salpausselän kisoihin sopivalla ”ampumahiihtokisat” –teemalla aloitettu tapaaminen oli muun muassa Matias ”Mativas” Sihvon mielestä oikein hyödyllinen tilaisuus. Myllykylän Harjuvuokkojen edustajana aluetapaamiseen mukaan lähtenyt Matias kannustaa aluetapaamista miettiviä  osallistumaan – ehdottomasti! Hän kuvitteli itsekin etukäteen joutuvansa tylsempään kokoustilaisuuteen mutta yllättyi positiivisesti, kun näin ei ollutkaan.

Kuvassa Matias Sihvo aluetapaamisessa
Matias Sihvo

Lahdesta Joutjärven Tapulitytöistä mukana ollut Mona ”Monsteri” Kivi kertoo myös omien odotustensa täyttyneen kirkkaasti. Mona on lippukuntansa tuore pestijohtaja ja kokee saaneensa aluetapaamisessa mukavasti tukea pestiinsä. ”Lisäksi tapaamisessa oli hauska tunnelma ja kaikessa mukana myös ripaus huumoria”, Mona kertoo.

Aluetapaaminen on siis hyvä verkostoitumisen, tuttujen tapaamisen ja uuden oppimisen paikka. Kaiken kruunaa hyvät murkinat. Janne ”Jantunen” Ristolainen Hollolan Hirvenhiihtäjistä lähettää epäilijöille terveisiä: ”Kannattaa lähteä mukaan, täällä ei purra paitsi ruokaa.”

Seuraavat aluetapaamiset järjestetään syksyllä lokakuussa. Seuraahan ilmoittelua!

 

Aluetapaamisissa mukana olleiden haastattelut: Maaret Liljaniemi
Teksti: Johanna Kalliomaa