Neljä päivää ennen partiotaitokilpailujen SM-kisoja Kalevan Suuntatyttöjen Tunturisopulit ryhmä valmistautuu kisoihin Kalevan kirkolla. Kävimme tapaamassa heitä ennen kisoja.

Kisat ovat kivaa yhteistä aikaa oman vartion kanssa

Vartioon kuuluun neljä 13 – 14-vuotiasta tyttöä: Stella, Armi, Kaisla ja Fiona. Tytöt ovat olleet yhdessä seikkalijoista asti ja ovat jo käyneet useammissa partiotaitokisoissa sekä osallistuneet Tampereen Partiolaisten järjestämiin Yrjönviestiin ja Harhahetkeen. Kisamenestystä on heille ehtinyt jo kertyä jonkin verran.

Tytöistä Armi pelaa jalkapalloa, Kaisla suunnistaa ja Fiona on pelaa pesäpalloa. Stella puolestaan tykkää lukea ja pelata pleikalla. Heille vaan sopii partiotaitokilpailut. Ennen Vesilahden kisoja paras kisa on ollut toistaiseksi 7-kisa.

Neljä partiolaistyttöä tervehtivät partiotervehdyksellä kuvaajaa. Yhdellä tytöistä oranssi takki ja pipo päässä, yhdellä keltainen takki ja kahdella mustat takit. Kaikilla huivit kaulassa ja hymyilevät ilmeet.
Tunturisopulit lähdössä kisaan. Kuva: Jenni Mäkinen

Tytöt kertovat, että yleensä kisojen jälkeen he palaavat tehtäviin ja käyvät ne läpi. Tällä tapaa he pyrkivät oppimaan mahdollisesta tulevia kisoja varten. Ennen tulevia kisoja tytöt perehtyvät ryhmänohjaan kanssa pisteluetteloon ja miettivät mahdollisia aiheita.

Tyttöjen mielestä kivointa kisoissa on yhdessä tekeminen ja syöminen. ”Korona-ajan kisoissa saimme syödä valmistamamme ruokatehtävät”, he kertovat iloiten.

Kerran yksissä kisoissa teimme appelsiinikakun, joka paistettiin hiekassa.

Tunturisopulit kertovat.

Sen sijaan paperitehtävistä tytöt eivät oikein pidä. Niitä oli kuulemma paljon viime talvikisoissa.

Mitä mukaan kisoihin?

Riippuen kisasta, tytöt pakkaavat tavaransa joko rinkkaa tai reppuun. ”Yleensä Tampereen Partiolaisten järjestämiin Yrjönviestiin ja Harharetkeen riittää se, että tavarat laitetaan reppuun, mutta partiotaitokisoissa me kyllä käytetään rinkkoja”, tytöt kertovat. Yhteiset tavarat jaetaan edeltävässä yleensä kisoja edeltävässä kokouksessa. Yleensä kisoissa tarvittavat tavarat jaetaan niin, että samaan tehtävään kuluvat tavarat annetaan yhdelle, kuten esimerkiksi ruoanvalmistamiseen tarvittavat tavarat.

Oranssitakkinen, pipopäinen partiohuivikaulainen tyttö katsoo, kun keltatakkinen, lettipäinen ja huivikaulainen tyttö kirjoittaa lyijykynällä puurakennelmaan partiotaitokisoissa. Taustalla auto ja avonainen peräkärry sekä ohi kävelevä nainen.
Kurkistus-kisoissa merkitään kisanumeroa rakennelmaan. Kuva: Liisi Lauttia

Riippuen vuodenajasta pakataan rinkkaan mukaan myös vaihtovaatteita ja hätäkarkit. Nämä ovat kyllä ehdottomia!

Tunturisopulit kertovat nauraen.

Seikkailijaikäisinä tytöt voittivat aika monta kisaa. Vanhemmissa ikäsarjoissa on kuitenkin tyttöjä vanhempia osallistujia ja toisaalta myös kisavartioissa voi olla heitä useampi kisailija. Jos yksi tytöistä joutuu jäämään pois sairastumisen takia, ovat tehtävät aina hiukan haastavampia.

Kurkistus-kisat

Vesilahden SM-partiotaitokisa Kurkistus menee tytöiltä erinomaisesti. He nimittäin voittavat oman sarjaansa. Pääsimme haastattelemaan heitä myös kisojen jälkeen.

Tyttöjen puheissa korostuu yhteistyön merkitys ja omien vahvuuksien osaaminen ja tietäminen.
Armi kertoo, että tutustuessa piste- ja tehtäväluetteloon, he olivat veikanneet, että vesikello liittyy ensiaputehtävään. Vastaavanlainen tehtävä on ollut kisoissa aikaisemmin. ”Tällä kertaa se meni huomattavasti paremmin, kun olimme osanneet valmistautua”, hän lisää.

”Ryhmänohjaamme oli osannut veikata oikein ruokatehtäväksi sitruunahyveen ja olimme osanneet valmistautua siihen hyvin, vaikka ei meillä mitään raastinta ollutkaan. Tosin ei sellaista ollut mainittu varusteluettelossa. Me käytimme Armin puukkoa.”

Kaksi partiolaistyttöä siniset huivit kaulassa. Lettipäinen tyttö sekoittaa trangian kattilassa ruokaa. Tummatukkainen tyttö katselee kattilaan ja samalla sekoittaa trangiassa jotain. Etualalla rinkkoja ja muita varusteita. Taustalla toinen kisavartio.
Ruokarastilla valmistuu sitruunahyvettä. Kuva: Eini Pulla

”Lähtötehtävässä piti valmistaa ansa. Jaoimme tehtävät ja jokainen teki oman osansa. Lisäjänistystä tehtävään loi kololle jäänyt vasara, mutta onneksi ehdittiin käydä ostamassa uusi ennen kisaa”, Fiona kertoo. ”Stella hioi, Armi sahasi, Fiona ja Kaisla nauloivat”, tytöt kertovat.

Näissä kisoissa onneksi ei ollut juuri paperitehtäviä, tytöt iloitsivat. Kisoissa oli tehtävä, joka liittyi mittayksiköihin. Mittayksiköt olivat tytöille tuttuja kolmosluokan matikantehtävistä ja tietovisoista. Tällaisissa tehtävissä saa myös käyttää luovuttaa. Tällä tytöt tarkoittavat sitä, että aikaisemmin partiossa opittuja taitoja ja tietoja sovelletaan tehtäviin. Tosin osa näistä mitoista oli sellaisia, että oli opittu koulussa, kertovat tytöt.

Tiivis yhdessä toimiminen tulee tyttöjen mukaan partiosta. Kisoissa pärjää myös positiivisella asenteella ja ilmapiirillä.