Näkökulmat

Aikuispartiosta uusi rekrytointimuoto

Sonja Peräkasari Lempäälän Erä-Pirkoista jakaa Täplän lukijoille omia ajatuksiaan aikuispartiosta ja miten se voi toimia uutena rekrytointimuotona.

Sonja Peräkasari Erä-Pirkoista
Kuva: Sonja Peräkasari

Kuka: Sonja Peräkasari, 26 vuotta, Lempäälän Erä-Pirkoista
Nykyiset pestit: Hämeen Partiopiirissä Akaan alueen pestausvalmentaja ja Lempäälässä aikuispartioryhmä Päästäisten johtaja
Partiossa: 8-vuotiaasta asti

Idea aikuispartioon syntyi alun perin keskustellessani lippukuntamme talvileirillä erään ei-partiolais-apulaisen kanssa. Kyseinen partiolaisen äiti oli ollut useamman kerran mukana auttamassa lippukunnan toiminnassa leirillä sekä viikkotoiminnassa, eli ihan ensikertalaisesta ei ollut kyse. Keskustelussa nousi esille, kuinka vaikeaa partioon on tulla mukaan aikuisena ilman minkäänlaista partiotaustaa. Yhteisö on tiivis, termistö on vierasta sekä varmuutta omista taidoista ja kyvyistä partiolaisena ei ole. Lisäksi ajatus siitä, että sitoutuisi heti viikkotoimintaan tai johtajapestiin, ei houkuttele. Esiin noussut ajatus oli, että olisipa kiva, kun partioon pääsisi mukaan matalalla kynnyksellä ”aikuisena sudenpentuna” opettelemaan erätaitoja ja muuta partiotoimintaa sekä saamaan omia uusia partiokavereita.

Tämän keskustelun jälkeen hauduttelin mielessäni ajatusta aikuispartioryhmästä. Miten se toimisi käytännössä, mitä eroa on aikuisten vs. lasten johtamisessa ja olisiko siihen oikeasti kiinnostuneita aikuisia lähdössä mukaan. Lisäksi mietin, kuinka suurella todennäköisyydellä näistä aikuisista partiolaisista saisi potentiaalista johtaja-ainesta tulevaisuudessa. Haastattelin muita ei-partiolaisia-aikuisia aina mahdollisuuden tullen sekä kyselin heiltä kokemuksia ja ajatuksia. Innostuin itse mahdollisuudesta johtaa aikuisryhmää, jossa osallistujat olisivat (oletettavasti) motivoituneita, oma-aloitteisia ja keskustelukykyisiä. Hehän haluavat mukaan partioon.

Aikuispartiotoiminta käyntiin

Kesäkuussa 2019 lopulta päätin, että aikuispartioryhmä käynnistetään syksyllä. Alusta asti ajatuksena oli, että toimintaa järjestettäisiin kerran kuukaudessa, toiminta olisi omakustanteista (eli ei rasita lippukunnan kassaa) ja erätaitoihin painottuvaa. Erätaitopainotuksesta huolimatta mukaan toimintasuunnitelmaan sisällytettäisiin keskustelua partion arvoista, aatteesta sekä annettaisiin partiolupaus lippukuntien lupauksenantotilaisuudessa itsenäisyyspäivän kirkossa. Lisäksi ajatuksena oli, että aikuispartion toimintaan ja retkille olisivat tervetulleita mukaan myös muut lippukunnan johtajat, jolloin toiminta toimisi samalla johtajahuollollisena.

Erä-Pirkkojen aikuisvartiossa on aktiivista toimintaa.
Erä-Pirkkojen aikuisvartiossa on aktiivista toimintaa. Kuva: Sonja Peräkasari

Aikuispartiota markkinoitiin ennalta Facebookissa sekä lähetettiin sähköpostitse infokirje lippukunnan jäsenille sekä kaikille huoltajille.

Ensimmäisellä kaudella aloitimme ryhmäytymisellä sekä oman vartioidentiteetin luomisella. Opettelimme perustason erä- ja ensiaputaitoja, tutustuimme erilaisiin avomajoitteisiin, nukuimme puolijoukkueteltassa talvella, teimme päiväretkiä lähelle ja kauemmas Pirkanmaan sisällä sekä vierailimme Helsingin luonnontieteellisessä museossa. Koronakevään takia ennalta suunniteltu kahden yön melontaretki Isojärven kansallispuistoon jäi toteuttamatta.

Itse aikuisvartion johtajana jännitin sitä, saanko innostettua aikuisia mukaan toimintaan ja kuinka ryhmädynamiikka toimii. Vartion jäsenet olisivat hyvin eri ikäisiä, erilaisista ammateista sekä muuten varsin eri taustoista lähtöisin. Iloinen yllätys oli, kuinka nopeasti aikuisten ryhmäytyminen lopulta tapahtui ja pienestä viiden vartiolaisen osallistujamäärästä huolimatta saimme toteutettua ohjelmaa ja kaikilla oli hauskaa. Lisäksi yllätyin siitä, kuinka kiinnostuneita oikeasti oltiin lippukuntatoiminnasta ja partiosta ylipäätään, eikä mukaan tultu pelkän eräilyn innostamana.

Alun haasteita

Alkuun haastetta tarjosi muutamien lippukunnan aikuisten johtajien negatiivinen suhtautuminen aikuispartioon, vaikka se ei ollut mitenkään pois johtajaresurssista eikä lippukunnan varoista ja pidemmällä tähtäimellä tarjoaisi helpotusta johtajaresurssiin. Itse arvioin aikuispartiota käynnistäessä, että lippukuntaan sitouttaminen vaatisi vähintään 2 vuotta aikuispartiota ennen, kuin osallistujalla olisi rohkeutta ja intoa siirtyä lippukunnan muihin pesteihin. Tässä päädyin olemaan väärässä, sillä jo ensimmäisen kauden aikana aikuispartioryhmästäni on ollut osallistujia apuna lippukunnan tapahtumissa. Lisäksi aikuispartioryhmästäni on saatu käynnissä olevalle partiokaudelle joulukampanjapäällikkö, johtaja perhepartiotoiminnan käynnistämiseen sekä tarpojaluotsi. Omasta mielestäni aivan huikea saavutus ja paljon enemmän, mitä odotin aikuispartiota käynnistäessäni.

Itse en aikuispartiota ensisijaiseksi aikuisten rekrytointimuodoksi markkinoisi, mutta mikäli lippukunnassa on intoa, mahdollisuus ja alueella tai lippukunnan huoltajissa partiosta kiinnostuneita aikuisia, niin lähtisin ehdottomasti toteuttamaan aikuispartiota. Oma tilastoimaton mututuntuma ja kokemus vuosien varrelta on, että on paljon aikuisia, joita kiinnostaisi päästä mukaan partioon. Usein esteenä on kuitenkin epävarmuus omista kyvyistä, pelko liian äkkiä kasvavasta vastuusta tai se, ettei tunne lippukunnasta ketään. Aikuispartiossa pääsee vahvistamaan taitojaan, saa omia partiokavereita ja pääsee osaksi lippukuntaa ilman syliin työnnettävää vastuuta. Suurin osa meistä partioon lapsena liittyneistä ja partiossa kasvaneista olemme saaneet nauttia tästä partiossa vastuun kasvaessa asteittain.

Erä-Pirkkojen aikuisvartio retkeilemässä.
Myös aikuisvartio voi retkeillä ja toimia aktiivisesti yhdessä. Kuva: Sonja Peräkasari.

Sonjan vinkit

Minulta kysyttiin lisäksi hyviä vinkkejä aikuisten rekrytointiin. Käytännön vinkkejä löytyy paljon, joista suurin osa on SP:n vinkkipankkiin auki sanoitettuja ja hyödyntämisen arvoisia. Itse kuitenkin henkilökohtaisesti pidän tärkeimpänä rekrytoinnissa kunnollista perehdyttämistä, sitouttamista sekä uusien aikuisten mukaan saamiseksi säännöllistä johtajatarpeen ilmaisemista. Tämä tarkoittaa käytännössä läpinäkyvyyttä ja avoimuutta pestikuvauksissa, säännöllistä kysymistä ja tarpeen ilmaisemista ulospäin sekä suostumuksen jälkeistä pikaista sitouttamista.

Kun pestikuvauksessa sanoitetaan hyvin auki siihen vaadittavat taidot sekä rehellisesti pestiin käytettävä aika, on pestiin helpompi tarttua. Lisäksi se, että aikuisten tarpeesta ilmoitetaan ja muistutetaan säännöllisesti eri viestimien kautta ulospäin tuottaa paremmin hedelmää kuin se, että tarvetta voivotellaan johtajistossa tai kysytään kerran kauden alkaessa. Elämäntilanteet muuttuvat ja mielenkiinto sekä mahdollisuus tarttua vapaaehtoistoimintaan vaihtelee, jonka vuoksi aktiivisuus avoimien pestien markkinoinnissa on ensiarvoisen tärkeää. Itse haluaisin vielä loppuun painottaa sitouttamisen, kannustamisen ja tukemisen tärkeyttä sen jälkeen, kun pestiin on suostuttu. Mikään ei tapa partiomotivaatiota niin tehokkaasti kuin turhautuminen pestissä.