Nuotiokitarakurssilla opitaan yhdessä kitaransoiton saloja. Aiempaa osaamista ei tarvita. Tarvitaan intoa ja halua oppia. Tavoitteena kurssilla on oppia soittamaan yhdessä nuotiolauluja.
Tämän vuoden nuotiokitarakurssi järjestettiin Laitikkalassa 14.-15. marraskuuta. Nuotiokitarakurssi yhdistää monentasoisia soittajia viikonlopuksi harjoittelemaan ja oppimaan uutta. Kurssi on siis tarkoitettu myös niille, jotka eivät ole koskaan tarttuneet kitaraan, mutta haluavat oppia soittamaan sitä.
”Aloitimme kurssin aivan kitaran soiton perusteista. Viikonlopun aikana jokainen kurssilainen oppi soittamaan ja säestämään ”Tää ystävyys ei raukene” – nuotiolaulun. Laulu valikoitui opittavaksi siksi, että siinä on kolme perussointua, joiden avulla voi säestää todella monta kappaletta,” kertoo kurssinjohtaja Heikki Karjalainen
Kurssilla opeteltiin myös useita vanhoja ja uusia partiolauluja sekä erilaisia perusbiisejä. Monta kappaletta voi soittaa muutamalla soinnulla, joten ne tulee opetella hyvin. –
”Sopivalla harjoittelulla jokainen sai sormet kohdalleen kitaran varteen ja oikean komppikäden toimimaan. Yhteislaulujen säestämisessä on hyvä saada selkeä perussyke kuuluviin. Kävimme läpi myös äänenkäyttöä, jotta laulajien ääni kuuluisi ja kestäisi, vaikka ulkoilmassa musisoitaisiin pitempäänkin”, jatkaa Karjalainen.
Partiomessun laulut ovat yksi suosituista säestettävistä. Näistä lauluista kurssilla harjoiteltiin kahta kappaletta. Soittamisen lisäksi kurssilla keskusteltiin erilaisista iltanuotioperinteistä ja käytännön asioista, joilla iltanuotiosta saa toimivan kokonaisuuden, laululeikkejä tietenkään unohtamatta.
Parasta oli, kun moni sai säestyksen toimimaan ensin helpon kappaleen avulla ja kun 10 kitaraa soi tiukasti samassa vireessä ja samassa tempossa, iloitsi kurssinjohtaja Karjalainen.
Kurssilla on sekä yksityisopetusta, ryhmäopetusta ja aikaa itsenäiseen harjoitteluun. Nuotiolla joskus tulee esiin myös tilanne, jossa laulun sävellajia pitää täytyy vaihtaa. Tätä myös harjoiteltiin kurssilla. Monta kikkaa ja yhdessä säestettyjä lauluja saatiin mukaan jokaisen kurssilaisen kitarakoteloon nuotioilla soitettavaksi.
Nuotiokitarakurssi pidetään kerran vuodessa marraskuussa, mutta sen voi pitää lyhyempänä versiona vaikka yhdelle lippukunnalle. Tarkoitus on ylläpitää ja edistää partiolaulujen perinnettä ja kannustaa partiolaisia laulamaan ja soittamaan yhdessä.