Lokakuussa 2018 Suomesta lähti matkaan n. 40 vaeltajaa ja aikuista Suomen Partiolaisten kolmannelle partiomatkalle Nepaliin. Hämeestä mukana oli Anne Hautakangas, Henri Backman, Johanna Mäenalusta, Neea Hietanen ja Merja Hietanen.

Nepalin matka koostui kahdesta osasta: vuoristovaelluksesta ja kehitysyhteistyötoiminnasta. Matkalla tutustuttiin Nepalin kulttuuriin sekä paikalliseen partiotoimintaan. Keskeinen osa matkaa oli kehitysyhteistyöllä, sillä Nepal on mm. Suomen Partiolaisten pitkäaikainen kumppanimaa.

Nepaliin lähti lokakuussa 2018 yhteensä 40 partiolaista. Suuri, huivikaulainen, joukkiomme herätti huomiota minne ikinä menimmekään. Itse olin mukana matkan staabissa ja vastuualueenani olivat matkajärjestelyt.

 

Teimme matkalla 12 päivän mittaisen vaelluksen, joka oli sijoitettu heti matkan alkuun. Vaelluksen ensimmäisiä päiviä kuljettiin vehreissä maisemissa ja shortseissa. Vaikka tässä kuvassa kuljetaankin vielä tietä pitkin, ensimmäisenä päivänä nousimme yli 3000 rappusta kapealla vaellusreitillä ylöspäin. Onneksi Tamperelaiset ja Pirkkalalaiset olivat treenanneet nousuja varten Pispalan portaissa.

 

Näimme monenlaista kulkijaa vanhuksista pieniin lapsiin. Itselleni oli pieni yllätys, kuinka paljon aaseja ja muuleja poluillla liikkui. Ne kantoivat mm. ruokaa ylös vuorille ja toisinaan myös uupuneita vaeltajia.

 

Vaelluksemme ajoittui paikallisen perhejuhlan, Tiharin, päälle. Tihar-perinteisiin kuuluvat runsaat kukka- ja muut koristeet sekä erilaisten keinujen rakentaminen.

 

Pääsimme itsekin kokeilemaan keinuja, joista tämä oli lähes Särkänniemen veroinen. Keinulla kerättiin varoja paikalliselle koululle ja uskon, että keräys myös onnistui, sillä keinu oli hyvin suosittu.

 

Mitä ylemmäs menimme, sitä karummiksi maisemat muuttuivat. Rukouslippuja näimme joka päivä. Niitä oli viritelty polulle kivien päälle tai puihin. Rukouslippujen ajatus on, että kun tuuli heiluttaa lippua, siihen kirjoitettu rukous lähtee tuulen mukana eteenpäin.

 

Näimme vaelluksella kauniita auringonnousuja ja -laskuja. Tässä kuvassa näkyvä vuori on nimeltään Fishtail ja se on pyhä. Sinne kiipeäminen on kielletty.

 

Vaelluksella yövyttiin majataloissa, joita oli siroteltuna pitkin poikin vaellusreittiä. Ryhmämme oli niin suuri, että valloitimme käytännössä aina yhden majatalon kokonaan.

 

Huoneet olivat vaatimattomia eikä niissä ollut lämmitystä eikä muita mukavuuksia. Vietimmekin suuren osan vapaa-ajastamme ulkona pelaillen, jutellen ja ihaillen maisemia.

 

Matkamme määränpää oli Annapurna Basecamp, tuttavallisemmin ABC, ja koko ryhmämme pystyi saavuttamaan sen! Fiilikset olivat kirjaimellisesti huipussaan. Allekirjoittanut tässä kuvassa keskellä hyvin helpottuneena siitä, että kaikki ovat perillä ja mitään ei sattunut.

 

Heti vaelluksen jälkeen saimme viettää yhden telttayön joen rannalla osana koskimelonta-aktiviteettia. Melonta kesti kaksi päivää enkä usko, että kukaan osanottajista säästyi kastumiselta. Meno oli paikoittain aika hurjaa, mutta kivaa!

 

Matkaan mahtui toki muutakin kuin maisemien katselua. Vietimme aikaa tutustuen Nepaliin ja sen erilaisiin kaupunkeihin. Tässä ollaan Kathmandussa, mutta myös Pokhara ja Bhaktapur tulivat tutuiksi. Kathmandussa teimme kehitysyhteistyötä mm. paikallisissa kouluissa Stop the Violence hankkeen parissa, lastensairaalassa ja kierrätykseen erikoistuneessa yrityksessä.

 

Ja toki tutustuimme myös paikallisiin partiolaisiin, jotka tanssivat tässä paikallisia tansseja. Niitä opetetaan heille partiossa ja näin perinteet pysyvät elossa. Vietimme partiolaisten kanssa useamman päivän ja lisäksi kävimme pienemmällä porukalla heidän kanssaan vielä syömässä ja katselemassa temppeleitä.

 

Yksi matkan kohokohdista oli suurlähetystövierailu, jossa saimme esittää tiukkoja kysymyksiä liittyen siihen, miten Suomi tekee kehitysyhteistyötä Nepalissa. Kuulimme paljon mielenkiintoisia tarinoita auttamisesta ja sen vaikeudesta – ja näimme myös suurlähtystön saunan, joka on tässä kuvassa.

 

Vaikka matkamme kestikin neljä viikkoa, jäi silti sellainen olo, että paljon olisi vielä nähtävää.

 

Hyvin suurella todennäköisyydellä palaan vielä Nepaliin ja nyt se on helpompaakin, kun siellä on partioystäviä odottamassa.