Suomen Partiolaiset – Finlands Scouter ry:n jäsenkokous on valinnut kokouksessaan 14.11.2020 partioneuvoston puheenjohtajaksi Henna Heikkilän.
Partiopiirien edustajat valitsivat jäsenkokouksessa partioneuvoston eli Suomen Partiolaisten valtuuston puheenjohtajan. Neuvostoa johtaa seuraavan kahden vuoden ajan Henna Heikkilä, 38, Liekkitytöt ry:stä Hämeenlinnasta. Heikkilä on toiminut Hämeen Partiopiirin varapuheenjohtajana 2014-2017, jota ennen piirihallituksen jäsenenä ohjelmasta vastaavana. Partioneuvoston jäsenenä Heikkilä toimi piirin varapuheenjohtajavuosina.
”Olemme iloisia Hennan yksimielisestä valinnasta partioneuvoston puheenjohtajaksi tulevalle kaksivuotiskaudelle. Olemme oppineet tuntemaan Hennan vahvana viestinviejänä ja tiimityönkehittäjänä. Hän on vahva johtaja, joka nauttii myös tiimityöskentelystä. Partioneuvoston puheenjohtajana nämä taidot ovat tärkeitä puheenjohtajalle, joka toimii Suomen partiolaisten hallituksen ja partioneuvoston linkkinä ja viestin viejänä partion strategisissa asioissa”, kertoo Anni Ylinen, Hämeen Partiopiirin puheenjohtaja.
Partio haluaa tarjota yhä useammalle lapselle ja nuorelle harrastuksen
Liekkitytöissä toimiva Henna Heikkilä aloittaa tehtävässään partioneuvoston puheenjohtajana vuoden 2021 alussa. Heikkilä toivoo voivansa kehittää partioneuvostosta yhä osallistavamman, aktiivisemman ja järjestön hallituksen tehtävää ja strategian toteutumista tukevamman toimijan.
Haluan osaltani olla viemässä partiota eteenpäin uuden strategiakauden käynnistyessä. Moninaisempi, monimuotoisempi ja monipuolisempi partio on sellainen partio, mistä yhä useampi lapsi, nuori ja aikuinen voi löytää oman paikkansa. Tällaista partiota uusi strategia edistää ja tällaista partiota tahdon itse olla tekemässä, Heikkilä kertoo.
Heikkilä kokee pestissä erityisen mielenkiintoiseksi sen, että partioneuvostossa tarkastellaan valtakunnallisesti asioita. Neuvostossa tehtävät päätökset vaikuttavat jokaiseen partiolaiseen Suomessa.
”On tärkeää varmistaa, että päätökset tehdään tietoon perustuen ja eri näkökannoista keskustellen. Myös yhteistyö järjestön hallituksen kanssa tuo pestiin oman mielekkään mausteensa”, jatkaa Heikkilä.
”Henna oli aktiivisesti työstämässä uutta strategiaa. Koen, että hänen ehdottomana vahvuutena on erilaisten näkökulmien huomioiminen. Hennan vahvan lippukunta ja piiritaustan vuoksi hän osaa katsoa miten partioneuvoston päätökset vaikuttavat lippukuntatasolla. Erityisesti, kun kyseessä on partion johtava strateginen toiminta. Uuden strategiakauden alku on tärkeää ja vaativaa jalkauttamisen aikaa. Tämä on Hennan vahvuus. Hänen aito sitoutuminen ja innostus strategiaa kohtaan lupaa hyvää koko järjestön lähitulevaisuudelle”, jatkaa Ylinen.
Suomen Partiolaisten jäsenkokous järjestettiin digitaalisesti 14.-15.11.2020 Viikonlopun aikana päätettiin partion tulevaisuudesta, muun muassa järjestön pitkän aikavälin toiminnasta ja taloudesta sekä uudesta strategiasta. Suomen Partiolaisten puheenjohtajaksi valittiin Siiri Somerkero, 28, Sotungin Tuliketut ry:stä. Varapuheenjohtajina aloittavat Stefan Stjärnstedt, 39, Turun Metsänkävijöistä sekä Inari Timonen-Nissi, 28, Pohjolan Pirteät ry / Lauttasaaren Luotsitytöt ry.
Lisätietoja:
Partioneuvoston puheenjohtaja 2021-2022 Henna Heikkilä, p. 044 3456 776
Hämeen Partiopiirin puheenjohtaja Anni Ylinen, p. 050 466 9525