Ilves19-piirileirin teemana on tulevaisuus. Perinteisten partiotaitojen lisäksi leirin ohjelmalaaksoissa harjoitellaan tulevaisuuden taitoja, kuten koodausta ja vuorovaikutusta.
Koodaaminen on taito, jota me kaikki tarvitsemme yhä enemmän hyödyntääksemme parhaiten uutta teknologiaa. Teknologiaohjelmasta vastaavan laaksopäällikkö Tero Arvosen mukaan perustiedot koodauksesta on hyvä meidän kaikkien tietää. ”Turha mystiikka on syytä poistaa, koneet tekevät juuri sen mitä me ihmiset ohjelmoimme, eli koodaamme ne tekemään”, Arvonen sanoo.
Tulevaisuustaitojen tunnistaminen ja opetteleminen on leirin eri toimintalaaksoissa keskiössä. Teknologialaaksossa koodataan, kokeillaan miltä tuntuu virtuaalitodellisuus ja luodaan skenaarioita tulevaisuudesta. Ennakointi ja tulevaisuuden aktiivinen tekeminen on keskeinen osa aktiivisen kansalaisen taitoja – nyt ja tulevaisuudessa.
”Halusimme tuoda kaikkien leiriläisten ulottuville koodauksen peruskokemuksen. On aivan mahtavaa, että saimme tähän yrityskumppanit mukaan, pääyhteistyökumppanimme Etteplan Oy:n yhdessä Gofore Oy:n, M-Files Oy:n, u-blox Oy:n sekä Also Finland Oy:n kanssa. Ilman yritysyhteistyötä tämä koko laakso olisi ollut mahdoton toteuttaa, lämmin kiitos siis kaikille kumppaneillemme”, Arvonen kiittelee. Koodaamisen harjoittelu niin että kokeillaan itse on aivan eri asia kuin pelkkä puhe. Teknologialaakson teltoissa onkin Ilves19-leirin aikana koettu riemunkiljahduksia, pettymyksiä ja onnistumisia, kun dronet ovat liikkuneet koodauksen mukaisesti.
Partio on avannut toimintaansa koko yhteiskuntaan ja erilaiset yritysyhteistyökumppanit ovat keskeinen osa leirien monipuolisen ohjelman mahdollistamista. Myös yritykset kokevat yhteistyön mielekkääksi. ” Ympäröivä maailmamme teknistyy kovaa vauhtia ja ohjelmointiosaamisen tärkeys kasvaa useimmissa tehtävissä. Siksi on tärkeää, että lapset ja nuoret mieltävät teknologian luonnollisena työkaluna asioiden hahmottamiseen ja toteuttamiseen” Etteplanin Ohjelmisto- ja sulautetut ratkaisut -palvelualueen johtaja Kari Liuska kertoo.
”En ole koskaan aiemmin koodannut, eikä se ollut niin vaikeaa. Mutta kivaa oli!” toteaa useampikin innostunut partiolainen kuin yhdestä suusta.