Eduskuntavaalit järjestetään 2.4.2023. Vaaleissa vaikutetaan mm. siihen, miltä nuorisoalan tulevaisuus näyttää, miten jokaiselle lapselle ja nuorelle taataan harrastus ja minkä suunnan Suomi ottaa maailmassa. Vaaleja voikin siis käsitellä kaikkien ikäkausien kanssa vaalipöllö -merkin avulla!

Partion näkökulmasta vaalit kiinnostavat tietenkin edunvalvonnan ja partion toimintaedellytyksien näkökulmasta, mutta myös osana partiokasvatuksen osana: Onhan partion tavoitteena kasvattaa tasapainoisia, vastuuntuntoisia, aktiivisia sekä itsenäisesti ajattelevia paikallisen, kansallisen ja kansainvälisen yhteisön jäseniä.

Mitkä ovat partion tavoitteet vaaleissa?

Suomen Partiolaisten hallituksen viime syksynä hyväksymät vaaliteemat ovat harrastava nuori, hyvinvoiva nuori, vaikuttava nuori sekä metsät ja ilmasto. Pandemiavuosien rajoitustoimien vaikutukset ovat olleet kovimpia juuri nuorille. Nämä ovat tarkoittaneet mm. eristäytymistä kavereista, yksinäisyyttä harrastustoiminnan keskeytymistä ja taloudellista epävarmuutta. Allianssin ja MTV:n kysely kertoo, että sota Ukrainassa on heikentänyt nuorten turvallisuuden tunnetta ja aiheuttanut ahdistusta.

Kolme nuorta miestä istuvat toistensa olkapäillä metsässä ja nauravat.
Kuva: Jesse Heiskanen

Nyt jos koskaan onkin aika panostaa nuorten hyvinvointiin. Tämä tarkoittaa matalankynnyksen palveluihin panostamista ja sitä, että apua ei tarvitse hakea usealta luukulta. Lisäksi sote-uudistuksen jälkeisessä ajassa kouluterveyden huololle on taattava riittävät resurssit sekä toimiva yhteys koulun ja hyvinvointialueen alaisten terveyspalveluiden välillä.

Harrastukset ovat lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämisessä tärkeässä roolissa. Jokaiselle tulee löytyä mielekäs harrastus ja yhteisö, jossa kasvaa ja löytää oma paikkansa. Voimme harrastusjärjestöinä tehdä osamme, mutta valtion tulee jatkossakin panostaa rahaa lasten ja nuorten harrastamiseen. Lasten ja nuorten turvalliselle ja mielekkäälle vapaa-ajantekemiselle tulee taata riittävät resurssit ja tilat. Harrastamista voisi mahdollistaa koulun ja työelämän ulkopuolella oleville nuorille mm. harrastussetelin muodossa annettavalla tuella.

Suomen Partiolaiset haluavat nostaa vaaleissa myös nuorten osallistumismahdollisuuksia. Nuorille hyviä päätöksiä on helpompi tehdä, jos valmistelussa on kuultu nuoria. Esimerkiksi äänestysikärajan, kansalaisaloitteen esittämisen ja allekirjoittamisen ja neuvoa-antavan kansanäänestyksen ikäraja on laskettava 16 ikävuoteen. Partio kannustaa myös ministeriötä luomaan nuorten kuulemisen kanavia, kuten kansallisen metsästrategian toimeenpanoon osallistunut nuorten metsäneuvosto.

Viimeisenä teemana nostetaan metsät, luonto ja ilmasto, sillä näiden suojeleminen on kriittistä elämälle tällä planeetalla. Peräänkuulutamme kiinnipitämistä ilmastotavoitteista. Toivomme seuraavalla vaalikaudella panostuksia luontokasvatukseen ja jokamiehen oikeuksista tiedottamiseen, jotta suomalainen luontosuhde säilyy ja ympäröivästä maailmastamme halutaan pitää huolta. Partiolle on myös tärkeää, että retkeilyn ja ulkoilun mahdollisuudet turvataan. Tämä tarkoittaa resurssien ohjaamista kansallispuistojen ja retkeilyalueiden vanhentuneiden ja huonokuntoisten rakenteiden korjaamiseen.
Eduskuntavaaleissa keräämme myös jälleen partioehdokkaita eli partiotaustaisia eduskuntavaaliehdokkaita, joihin kannattaa tutustua!

Nuori vaaleahiuksinen tyttö partiopaidassa ja Kajo-leirihuivissa istuu hymyilemässä kameran ohi iloisten partiokavereiden ympäröimänä.
Kuva: Veera Melvasalo

Vaalipöllö & Vaalipassi

Vaalit eivät ole vain aikuisten juttu! Vaalipöllö-merkin aktiviteetit on päivitetty eduskuntavaaleja varten ja niitä löytyy jokaiselle ikäkaudelle ja niitä voi yhdistää myös muihin partio-ohjelman aktiviteetteihin. Merkin saa ostettua Scandinavian Outdoorista. Saako pääministeri kansanedustajat kiinni hallitushipassa? Millaisen vaalimainoksen tekisin itse? Nyt näitä pääsee kokeilemaan!

Eduskuntavaaleja varten on luotu myös vaalipassi ensi kertaa äänestäville. Passin polkua seuraamalla voi selvittää koko vaalikevään viidakon äänestyspaikan etsimisestä oman ehdokkaan valitsemisen kautta vaalikahveille ja -pullalle. Vaalipassin voi tehdä omaan tahtiin tai ryhmän kanssa!
Vaalipöllön ja vaalipassin löydät partio-ohjelma.fi:stä.

Yhteiskuntasuhdetraineeden tapahtuma Tampereella

Miten eduskuntavaaliehdokkaat selviävät yhteiskuntasuhdetrainee-kurssin osallistujien tentistä? Tule kuulemaan Pirkanmaan eduskuntavaaliehdokkaiden ajatuksia partion eduskuntavaaliteemoista mukavan ohjelman lomassa Tampereen keskustorille 11.3 klo 11-13!

Tärkeitä päivämääriä:

  • 2.4. vaalipäivä
  • 22.-28.3. ennakkoäänestys Suomessa
  • 22.-25.3. ennakkoäänestys ulkomailla
  • 11.3. Y-traineeden vaalitapahtuma Tampereella