Sunnuntaina 24.10. vietetään YK:n päivää, joten on hyvä hetki puhua vähemmistöistä partiossa. Aidosti avoin partio on minulle tärkeä asia, sillä varsinkin lapsena muutamasta eri seikasta minusta näki selvästi, että kuulun vähemmistöön. Silloinen dysfasia diagnoosi vaihtui myöhemmin Aspergeriin.
Oman kokemuksen mukaan, partion avoimuus ei tule partion julistuksista tai ”partio on kaikille avoin” lauseesta. Ei, vaikka lausetta toistaisi miten paljon vaan.
Partion avoimuus lähtee ryhmistä ja ryhmien johtajista. Ennen kaikkea siitä, ymmärtääkö ryhmänjohtaja ihmisten erilaisuuden ja osaako hän soveltaa partio-ohjelmaa yksilötasolla.
Minulla oli aikanaan onnea, että vaikeuteni ymmärrettiin myös lippukunnassa. Saamani ymmärryksen ansiosta partiourani on tullut pitkäksi ja monenlaista on tullut tehtyä niin lippukunnassa kuin piiritasolla.
Jos lippukunnan leirillä on joku tai joitain partiolaisia, jotka eivät voi esimerkiksi leirihaikin vaellusosuuteen osallistua, ei ratkaisuksi kannata harmitella koko haikin peruuttamista. Aina voidaan miettiä ratkaisuja millä myös ne partiolaiset, jotka vaellusosuuteen eivät voi osallistua, saadaan haikin muihin osioihin mukaan. Joskus ratkaisuna voi olla se, että odotellaan perusleirissä, mutta johtajat voivat myös miettiä voisiko haikilla auttaa kuljetuksissa pahojen paikkojen yli.
Oman kokemukseni mukaan, lapset eivät pidä ihmeellisenä asiana, jos partiokaverille pitää soveltaa ohjelmaa tai muuten auttaa, kun on tarve.
Vielä näin aikuisenakin jouduin kerran toteamaan, että erään vaelluksen hyvin kivikkoinen pätkä, oli minulle liian vaativa ja jätin sen osuuden väliin. Muistan vieläkin sen, kun illalla leiripaikassa partiokaveri sanoi minun tehneen oikean ratkaisun.
Valinnan mahdollisuudet ovat mahdollistaneet myös osallistumiseni esim. iltarasteille. Jos kaikilla olisi sama pitkä 7–10 km rata, en voisi kuntoni puolesta osallistua, mutta kun valittavana on myös 3 km:n rata, pystyn osallistumaan ja lähden mielelläni suunnistamaan. Tasa-arvossa ei kyse olekaan siitä, että kaikki tekevät täsmälleen samalla tavalla asioita, vaan että jokainen saa osallistua ja mahdollistetaan, että asiat voi tehdä tavoilla, mihin kyvyt riittävät.
Olen seurannut tasa-arvokeskusteluja pitkään ja huomannut, että joskus kaupataan tasa-arvona sellaisia asioita, jotka mielestäni eivät ole oikeasti tasa-arvoa. Yksi tällaisista asioista on erityisoppilaiden täysinkluusio, eli erityisoppilaiden sijoittaminen ns. normiluokkaan. Täysinkluusio vähänkään epäonnistuessa voi tietää rankkoja aikoja erityislapselle ja epäonnistuneesta inkluusiosta voi kärsiä myös koko luokka. Toivon, että myös partio nostaisi tätäkin teemaa vaikuttamistavoitteissaan esille. Joskus ja mielestäni useimmiten, pienryhmät erityislapsille ovat parhaita.
Kirjoittaja Antto Hautamäki on Täplän verkkomedian toimittaja