Luontosuhde on minulle tärkeä, esimerkiksi lenkkeilen mielelläni Kaupin metsässä ja vähän aikaa sitten kiersin Iidesjärven alueen Tampereella. Iidesjärvellä osa alueesta on melkein luonnontilassa ja siellä voi nähdä monia lintulajeja, vaikkei olisi edes lintubongaus mielessä liikkeellä.
Vartioaikoinani kotilippukunnassani vaikutti erätaitojen osaaja jolloin esim. leireillä opetettiin tavallista enemmän luonnossa pärjäämistä.
Tähän aikaan oli leiripaikallemme myös paremmat bussiyhteydet. Vartiot saattoivat kololta lähteä bussilla kämpälle ja palata reissusta sunnuntaina bussilla ilman vanhempien kyytiapua. Tämä konsepti tosin jouduttiin lopettamaan, kun valtatietä sunnuntaisin kulkenut vakiolinja-auto loppui aikanaan ja pikavuoropysäkit olivat liian kaukana kämpästä.
Lippukunnan omilla kesäleireillä oli tuohon aikaan myös perinteenä, että yhtenä päivänä muut kuin sudenpennut keräsivät lähiluonnosta ateriansa päivälliseen asti. Leirit olivat kesän lopulla, joten metsästä löytyi ruokatarpeita ja leiripaikan järvestä sai kalaa myöskin. Muistan, että aamulla heräsimme kello viiden aikaan kalastamaan ja kello yhdeksän aikoihin saattoi tuntua siltä, että on keskipäivä. Tosin silloin, kun metsästä kerää ravintoa, on tiedettävä mitä tekee. Mustikka, puolukka jne. ovat tosin helposti tunnistettavia. Tämä kasvatus tuotti aikanaan tulosta, koska oman vartioni toisesta johtajasta, Tero Mustosesta tuli myöhemmin yksi YK:n ilmastoraportin kirjoittajista.
Vielä nykyäänkin esimerkiksi partioretkillä hienoja hetkiä ovat ne, kun taivaan peittävät sadepilvet väistyvät ja aurinko tulee esiin. Tällainen hetki oli esimerkiksi aikanaan Tarus-leirillä, jolloin koko leirin alun kestänyt rankkasade väistyi. Nämä hetket auttavat kestämään myös poikkeusaikoja kun tietää, että melko varmasti nekin joskus päättyvät tai ainakin helpottuvat.
