Partiotoiminta Hämeessä täyttää tänä vuonna 100 vuotta. Partiojohtaja Sari ”Siiri” Liikonen jatkaa omalla partiopolullaan Hämeen 100-vuotis juttusarjaa. Tervetuloa matkalle muistoihin matkan varrelta.

Liityin partioon vuonna 1984, eli 14-vuotiaana. Silloin perustettiin kotilippukuntani Kärkölän Kärpät ry. Mitään hajua partioliikkeestä ei aiemmin ollut, mutta heti vuonna 1985 tammikuussa menin Salpausselän Partiolaiset ry:n järjestämälle Vartionjohtajan peruskurssille. Siitä lähtien on partio ollut elämä ja tapa. Yli 37 vuotta olen toiminut erilaisissa tehtävissä lippukunnassa. Mutta jotenkin sitä aikaa on myös riittänyt piiripesteihin.

Vuoteen 2009 asti vaikutin Salpausselän Partiolaiset ry:ssä, toimien mm. piirinjohtajana ja partioneuvoksena 4 vuotta. Tällöin sain myös uusia ystäviä muista piireistä, kun varjopartioneuvostossa laitettiin Suomen Partiolaisten asiat kuntoon yöaikaan. Toki varsinaisessa partioneuvostossa homma hoidettiin kunnialla.

Hämeen Partiopiirissä pestauduin vuonna 2011 Kasvun johtoryhmään. Minua kiinnosti lippukuntien tekemä partio ja saisimmeko uusia jäseniä partioon. Siihen luotiinkin pian työkalu, Loisto.

Loistomestarina toimin vuosina 2013-2017. Loistomestarina pääsin vierailemaan piirin alueen lippukuntiin. Kuulin huikeita tarinoita kasvusta, perinteistä, ansioituneista partiolaisista, johtajahuolloista, parhaista käytännöistä, uusien asioiden oppimisesta, lippukuntien välisestä yhteistyöstä, jopa partion kautta löytyneistä sielunkumppaneista, ohjelman tekemisestä, merkkien tekemisestä haasteista, arjesta ja juhlasta – eli partiosta!

Oli jännä huomata, kuinka useampi lippukunta ei ole huomannut omia erinomaisia juttujaan, ennen kuin joku ulkopuolinen niistä mainitsee . Suomessa taitaa tällä hetkellä olla yli 700 lippukuntaa. 700 erilaista lippukuntaa. Jokainen on tärkeä ja jokaisen tapa tehdä partiota on oikea. Kaikkea kun ei voi pikku paikkakunnalla tehdä saman lailla kun suuressa kaupungissa. Mutta jokainen lippukunta tekee juuri omannäköistään partiota. Eiköhän jäsenmäärän nousu ole siitä hyvä todiste.

Siiri ja Kaisa Ilvesleirillä 2019. Siiri kuvassa oikealla.

Sari ”Siiri” Liikonen on partiojohtaja, johon moni Hämäläinen on tutustunut partiopestien kautta. Siiri on tekijänaisia, joka jaksaa uudelleen ja uudelleen innostua partiopesteistä ja -projekteista. Vuonna 2018 Siirille myönnettiin Hopeajoutsen numero 54 ansioituneesta, pitkäaikaisesta ja monipuolisesta partiotehtävien hoitamisesta, sekä lakkaamattomasta innostuksesta partion parissa.