Suomen Partiolaisten seuraava jäsenkokous järjestetään marraskuussa 2020. Suomen Partiolaisten hallitus on päättänyt, että tällä kertaa jäsenkokous järjestetään digitaalisena. Hämeen Partiopiiri on valinnut jäsenkokousdelegaationsa.
Jäsenkokousdelegaatioon tuli 32 hyvää hakemusta ja piirihallitus on nyt tehnyt päätöksen delegaation kokoonpanosta. Edustajia valittaessa on pyritty mahdollisimman monipuoliseen delegaatioon, jossa olisi edustajia eri puolilta piiriä, eri ikäisiä sekä erilaisen jäsenkokouskokemuksen omaavia partiolaisia.
Valintaperusteluissa piirihallitus painotti hyviä perusteluita hakukirjeessä sekä perehtyneisyyttä käsiteltäviin asioihin. Joudenkin valittujen osalta on painotettu myös partion ulkopuolista osaamista. Varaedustajia on valittu tällä kertaa enemmän, kun hallitus halusi varautua hyvin vallalla olevaan tilanteeseen.
Delegaation jäsenet saavat lisätietoa kokouksen järjestämistavasta heti, kun tietoa on saatavilla. Piiri järjestää edustajille kaksi perehdytystä, joista ensimmäinen on 5.11. ja toinen ennakkotiedoista poiketen sovittavana ajankohtana. Lisätietoa edustajille antaa myöhemmin piirinjohtaja. Onnittelut kaikille valituille!
Delegaatioon valitut edustajat:
- Riina Aspila, Eräpirkot
- Henri Backman, Tampereen Kotkat
- Iija Filen, Liekkitytöt
- Ester Halmari, Messukylän Metsätytöt
- Minna Horelli, Harjusiskot/Sääksmäen Nuotiopojat
- Nenna Järvinen, Teiska-Partio
- Reetta Kaipia, Roineen Tytöt
- Jenna Kallio, Hollolan Hirvenhiihtäjät
- Atte Kesti, Kaskenkaatajat
- Lasse Lehtinen, Lahden Siniset
- Tytti-Emilia Mattila, Tammero
- Juha Mäenalusta, Tampereen Kotkat
- Anna Oksman, Härmälän Ilvestytöt
- Niina Raevaara, Tammero
- Janna Rintamaa, Viinikan Sinitytöt
- Arla Selin, Näsin Tytöt
- Turkka Salo, Parolan Eräveikot
- Anne Taljavaara-Gore, Hollolan Hirvenhiihtäjät
- Karoliina Varjoranta, Näsin Tytöt
- Vilja Vihervuori, Harjunalustan Siniveljet
- Anni Ylinen, Härmälän Ilvestytöt, delegaation johtaja
Varaedustajiksi valitut:
- Essi Laukkanen, Kymen Vartiot
- Ilona Leiman, Ilvespartio
- Satu Mälkiä, Hollolan Hirvenhiihtäjät
- Tommi Nyman, toiminnanjohtaja
- Oskari Nääjärvi, Kanavan Vartijat
- Marja Vilkko, Lentävän Samoojat