Hämeen Partiopiirin joulukampanja 2019 on saatu onnistuneesti päätökseen. Adventtikalenteita myytiin yhteensä 39 102 kpl ja joulukorttipaketteja 37 299 kpl. Myytyjen tuotteiden keskiarvo laski hieman jäsentä kohden edelliseen vuoteen verrattuna, mutta taloudellisesti kampanja oli hyvä lippukunnille.

Joulukampanjaan osallistui yhteensä noin 4500 myyjää 104 lippukunnasta. Hämäläinen partiolainen myi keskimäärin 6,3 tuotetta, kun vuonna 2018 keskimääräinen myynti oli 7,0 tuotetta / jäsen. Piirin eniten joulukampanjatuotteita myyneet lippukunnat olivat (tuotetta / jäsen):

  1. Tainionvirran Taimenet ry (17,4)
  2. Kuhmoisten Korpisudet ry (14,2)
  3. Hämeenkyrön Hälläpyörät ry (12,9)

Piiri palkitsi myös kolme parasta myyjää lahjakorteilla Scandinavian Outdoor Storeen. Kysyimme palkituilta myyjiltä heidän omat vinkkinsä onnistuneeseen joulukampanjaan. Aina ei kuitenkaan kaikki mene ihan putkeen, kuten ei Piirin paras myyjä -kisassa tällä kertaa. Valpas jäsenistö huomatti meitä virheestä jo toiseen kertaan, minkä vuoksi nyt on suorittettu toinen tarkistuslaskenta. Lopulliset tulokset ovat nyt alla. Myyjiä on informoitu ja palkinnot toimitettu oikeisiin osoitteisiin. Pahoittelemme suuresti sähläystä. [päivitys 14.2.2020]

Fanni Kuusisto (Vammalan Nuotiosiskot) valittiin piirin parhaaksi myyjäksi 3575 euron myynnillään. Fanni miettii, oliko hänellä varsinaista salaisuutta hurjaan myyntimäärään. ”Ainakin sinnikkyydellä ja ahkeruudella oli osuutta asiaan”, Fanni kertoo.

Piirin 2. parhaana myyjänä palkittiin tänä vuonna Aaron Mäkiranta (Sata-Hämeen Vasamat) 2060 euron myynnillä. Aaron asetti itselleen välitavoitteita kampanja-ajalle ja hän sanookin, että onnistuneen kampanjan salaisuus on reipas asenne sekä selkeät myyntitavoitteet.

Kolmanneksi parhaana myyjänä palkittiin Ainojulia Lehtonen (Kaukapartio), joka möi kampanjatuotteita yhteensä 1575 euroon edestä. Ainojulia saavutti myös vuonna 2018 kisan kolmannen sijan. ”Pienissä erissä ja siellä missä muita ei ollut käynyt myymässä”, vastaa Ainojulia kysyttäessä hänen myyntinsä salaisuutta.

Hämeen Partiopiirissä kultaisen tonttumerkin sai yhteensä 38 partiolaista. Kultaisen tonttumerkin saaminen edellyttää yli 100 myytyä tuotetta. Kultaisen tonttumerkin saajat olivat:

Aarikka Iida, Hollolan Hirvenhiihtäjät ry
Aittolahti Fanny, Kuhmoisten Korpisudet ry
Haakana Urho, Messukylän Metsäpojat ry
Helin Siiri, Liekkitytöt ry
Helin Topias, Nummen Eränkävijät ry
Hertsi Alisa, Hollolan Hirvenhiihtäjät ry
Hynynen Janne, Hollolan Hirvenhiihtäjät ry
Järvi Aleksi, Nokian Eräveikot ry
Kalliomaa Aleksi, Lahden Siniset ry
Korhonen Daniel, Hämeenkyrön Hälläpyörät ry
Kuhlman Alisa, Orimattilan Samoilijat ry
Kuusisto Fanni, Vammalan Nuotiosiskot ry
Lehtonen Ainojulia, Kaukapartio ry
Leppänen Viivi, Orimattilan Samoilijat ry
Malm Saara, Tammero ry
Muurinen Aleksi, Pirkan Pojat ry
Mäkelä Akseli, Tuuloksen Tulikourat ry
Mäkiranta Aaron, Sata-Hämeen Vasamat ry
Mäkiranta Nooa, Sata-Hämeen Vasamat ry
Niemi Aleksi, Pirkkalan Sotkapojat ry
Niemi Niko, Pirkkalan Sotkapojat ry
Ojala Tea, Tampereen Lokit ry
Palosuo Iina, Nastapartio ry
Palosuo Peetu, Nastapartio ry
Peper Alex, Forssan Tornitulet ja Tornihaukat ry
Pesonen Riina, Nastapartio ry
Pietilä Jere, Wanajan Ilves ry
Pietilä Miro, Wanajan Ilves ry
Pynnöniemi Milja, Stoolin Partiolaiset ry
Rasi Roy, Hämeenkyrön Hälläpyörät ry
Rothovius Tiia, Tesoman Sinisiskot ry
Saarenoja Tuukka, Ylöjärven Viittaveljet ry
Salomaa Hartte, Oriveden Eräsudet ry
Sarre Venla, Puuha-Marit ry
Suomi Milja, Tesoman Sinisiskot ry
Valli Inka, Riihimäen Erätytöt ry
Vellamo Voitto, Kaukapartio ry

Hämeen Partiopiiri onnittelee kaikkia lippukuntia sekä yksittäisiä myyjiä onnistuneista kampanjoista. Kiitämme onnistuneesta varainhankintakampanjasta ja käännämme pienen tauon jälkeen katseet tämän vuoden kampanjaan.