Kestävän kehityksen tarkoitus on taata tuleville sukupolville yhtä hyvät tai paremmat olosuhteet kuin nykyisellä sukupolvella on. Kestävä kehitys voidaan jakaa kolmeen osa-alueeseen: taloudellinen, sosiaalinen, kulttuurinen sekä ekologinen kestävyys. Tämä tarkoittaa sitä, että kestävä kehitys ei liity pelkästään ympäristöön, vaan kaikkeen toimintaan, jossa huomioidaan ihminen, taloudelliset näkökohdat ja ihmisoikeudet.

Kestävä kehitys on huomioitu hienosti partio-ohjelmassa, kun toiminnassa pääsee eri-ikäisenä ja monilla eri tavoilla tutustumaan esimerkiksi kierrätykseen ja luontoon. Sekä osana sudenpentu- että seikkailijaohjelmaa on kierrätykseen liittyviä tehtäviä. Sudenpennut ja seikkailijat voivat käydä tutustumassa kaatopaikkaan tai kierrätyskeskukseen ja oppia, miten eri jätteet kierrätetään ja lajitellaan. Seikkailijoiden merkkiin kuuluu myös käyttötavaran valmistaminen kierrätysmateriaaleista. Voiko se olla tänä vuonna esimerkiksi lippukunnalle kunnostettu vanha polkupyörä?

Sudenpennut voivat vierailla myös kirpputorilla ja oppia, ettei kaikkea tarvitse ostaa uutena. Vierailun jälkeen he voivat vaikka järjestää oma kirpputorin, jossa myyvät omia vanhoja tavaroita tai leluja. Saadut tuotot voidaan käyttää esimerkiksi lauman omaan retki- ja leiritoimintaan.

Sudenpentujen ja seikkailijoiden on ollut mahdollisuus tehdä Panda ja #MEIDÄNMERI-merkkejä, joiden tekemisen keskiössä ovat luonnonsuojeluun, Itämeren suojeluun ja muihin ympäristöasioihin liittyvät tehtävät. Näitä molempia merkkejä sai suorittaa vuoden 2020 loppuun, mutta toki näistä voi edelleen ottaa suoritteita retki- ja leiriohjelmaan, vaikka varsinainen suoritusaika onkin jo päättynyt.

Tänä vuonna ympäristöasioiden ollessa vahvasti esillä partion uuden strategian myötä sudenpennut tai seikkailijat voisivat nikkaroida kololle lippukunnan oman kierrätyspisteen. Lippukunnan kierrätyspisteessä voi olla omat astiat/pussit esimerkiksi keräyspaperille, -pahville, -muovipakkauksille, metallille, lasille ja pattereille, ja kertyvät roskat voi viedä yhdessä lähimarketin kierrätyspisteeseen. Rakennusmateriaaliksi tällaiselle kierrätyspisteelle käy esimeriksi vanerilevy ja rimat (ks. tarkempi teko ohje ohessa).

Tarpojavartio voisi sen sijaan rakentaa oman kierrätyspisteen lippukunnan leirialueelle. Rakentamisessa voi käyttää esimerkiksi kannellisia muoviämpäreitä tai edullisia postilaatikoita, jotka kiinnitetään riukuun tai lautaan ja merkitään selkeästi, mitä mihinkin astiaan saa laittaa. Myös tarpojat voivat vierailla kaatopaikalla ja miettiä, miten kierrätetään vanhat kännykät ja televisiot.

Tämän vuoden käsityöteemana on parsiminen. Voisiko yhden koloillan teemana olla parsiminen ja omien vaatteiden korjaaminen?

Omat rakkaat villasukat saavat pidemmän käyttöiän, kun ne parsitaan tai paikataan. Kaikkea ei tarvitse ostaa uutena ja itse tekemällä voi saada aikaiseksi kaikkea kivaa, vain mielikuvitus on rajana. Miksei voisi ommella vanhoista kangaspaidoista itselle vaikka ruokailuvälinepussin?

Tiesithän näistä:

  • Tee yhteistyötä ja seuraa myös muiden järjestöjen ja tahojen toimintaa, jotka tukevat kestävää kehitystä. Esimerkiksi Luontoliiton toiminnasta voi saada hyviä ideoita omaan toimintaan.
  • Retkeilyvälineiden säännöllinen huoltaminen pidentää niiden ikää.
  • Pieneksi jääneitä retkeilyvaatteita ja itselle tarpeettomia retkeilyvälineitä voi myydä partiokirpputorilla. Esimerkiksi Facebookissa on erityinen partiokirpputoriryhmä, jossa päivittäin myydään itselle tarpeettomia vaatteita, reppuja tai jopa telttoja.

Tee itse helppo lajittelupiste:

Lajittelulaatikon voi tehdä itse liimapuulevyistä tai vanerista. Pirkan ohje on suunniteltu kolmelle ämpärille, mutta kierrätyspistettä voi laajentaa useammalle ämpärille. Tällöin täytyy muistaa ostaa vähän enemmän levyä. Tarkemmat tiedot tarvittavista varusteista löytyy Pirkan sivuilta:

  1. Mittaa, merkitse ja sahaa rimasta laatikon jalat sekä pohjan tukipuut. Tarvitset neljä 70 cm ja kaksi 53 cm pitkää palaa. Mittaa, merkitse ja sirkkelöi laatikkokappaleet puulevystä. Tarvitset 40 × 63 cm etu- ja takakappaleet, kaksi 28 × 40 cm päätykappaletta, 28 × 53 cm pohjan ja 33 × 65 cm kannen.
  2. Kiinnitä laatikon pohjan tukipuut laatikon sivukappaleiden alakulmiin. Poraa levyihin apureiät ruuveille. Sivele liimaa liitoskohtiin ja ruuvaa tukipuut paikoilleen niin, että ne jäävät päätykappaleiden väliin.
  3. Kiinnitä jalat paikoilleen päätykappaleiden reunoihin. Poraa ruuveille apureiät, sivele liitoskohtiin liimaa, purista paikoilleen ja kiinnitä ruuvit.
  4. Ruuvaa laatikon etu- ja takakappaleet jalkoihin kiinni. Poraa apureiät symmetrisesti noin 2 cm päähän ylä- ja alareunoista, 1,5 cm päähän levyjen sivuista. Sivele liitokset liimalla, purista levyt paikoilleen ja ruuvaa kiinni.
  5. Maalaa laatikon ulkopinnat kahteen kertaan ja anna maalin kuivua kerrosten välissä. Maalaa kansi molemmin puolin (Kuva 4). Ruuvaa saranat kannen alapinnan takareunaan viiden cm päähän sivureunoista. Käytä 3 × 12 mm puuruuveja. Kiinnitä saranat symmetrisesti laatikon takakappaleeseen saranapakkauksen ruuveilla.
  6. Laske pohja paikalleen tukipuiden päälle ja jätesangot sen päälle.

Pikavinkki

Myös tämä helppo lajittelupiste on bongattu niksipirkasta ja sopii vaikka kokolle: Kierrätyspisteen runko on valmistettu vanhan sängyn sälepohjasta. Kestokassit roikkuvat ruuvien varassa ja ne on helppo irrottaa mukaan kierrätyspisteeseen viemistä varten. Nimettyjen kassien avulla kaikki osaavat sujauttaa roskat oikeaan kassiin.

Pirkkalehden itse tehty lajittelupiste.
Kuva: Pirkka-lehti