Metsänkävijöiden synty

Eräänä maaliskuun päivänä vuonna 1917 kaksi nuorta poikaa kävivät kovasti arvostamansa piirustuksenopettajansa, Ilmari Wainion, kotona kysymässä häntä partiojärjestönsä johtajaksi. Opettaja suostui ja perustamiskokous pidettiin Wainion johdolla 17.3.1917. Näin sai alkunsa Töölön Yhteiskoulun Partiolaiset.

Pojat olivat ottaneet maaliskuun vallankumouksen jälkeen koulun kalustosta vanhan Venäjän lipun, koska kuvittelivat, ettei koululla ole sille enää käyttöä. He repivät siitä innostuksissaan punaisen kaistaleen irti ja maalasivat lipun yläkulmaan kultaisen partioliljan. Näin oli ensimmäinen Metsänkävijöiden lippu syntynyt!

Vastaperustettu partiojärjestö tarvitsi myös johtajansa mielestä marssin. Niinpä hän pyysi Jalmari Finnen kirjoittamaan sanat marssille. Saatuaan tekstin runoilijalta, matkusti Wainio Järvenpään Ainolaan itsensä Sibeliuksen luo siinä toivossa, että Sibelius voisi säveltää metsänkävijöille marssin. Sibelius epäröi hetken, mutta luettuaan runon lupautui säveltäjäksi marssille. Muutaman kerran runoilija sai muokata tekstiään sävellykseen sopivammaksi. Myöhemmin tämä sävellys on otettu Suomen Partiolaistenkin Partiomarssiksi ja sen toinen säkeistö on Finnen kynästä.

Toukokuussa eräällä retkellä keskustelu oli kääntynyt järjestön nimen keksimiseen. Kaksi vaihtoehtoa, Kivekkäät ja Metsänkävijät, nousivat vahvimpina vaihtoehtoina, joista jälkimmäiseen päädyttiin. Se kuvasti poikien mielestä järjestön kansallista leimaa ja selvensi joukon ohjelmaa ja tarkoitusperää. Samoihin aikoihin muuttui Toimen Poikien käyttämä sinipunainen huivi sinivalkoiseksi, joka täydensi kansallisuuteen pyrkivää olemusta ja nimeä Metsänkävijät. Ensimmäiset sinivalkoiset huivit solmittiinkin partiolupauksensa antaneiden metsänkävijöiden kauloihin Aleksis Kiven haudalla 25.5.1917. Juhlallinen vala annettiin järjestön sinivalkoiselle lipulle, jonka pojat olivat siis vieneet koulunsa varastosta.

Kolme tyttöä metsässä syyssäässä keittämässä kaakaota retkikeittimellä.
Tampereen Metsänkävijöiden ensimmäinen päiväretki lokakuussa 2022. Kuva: Perttu Aimola

“Pojat – Metsänkävijät – metsävaaralle!
Ulos terveeseen, väkevään elämään. Järvet, lammet, kedot ja kukkulat odottavat meitä! Nouskoon sinivalkea lippumme korkeimman petäjän latvaan ja kajahdelkoon raikkaista poikain äänistä jylhä korpi!”
Näin kuului kutsu. Ja sitä seurattiin. Näin saivat metsänkävijät saivat alkunsa.

Wainio toimi tullinhoitajana myöhemmin elämässään ja muutti usein paikkakunnalta toiselle. Muuttaessaan uuelle paikkakunnalle, perusti hän sinne metsänkävijälippukunnan. Tällaisia paikkakuntia on mm. Joensuu, Turku ja Tornio.

Metsänkävijät – henkinen partiopiiri

Metsänkävijöiden näkyvin tunnus on sinivalkoinen huivi. Lisäksi on lupausmerkki, jonka nykyään saa tarpojalupauksen annettuaan. Se on metallinen vaakuna, jonka keskellä on pystyyn noussut karhu, metsänkävijöiden tunnuseläin. Merkin on suunnitellut Wainio jo vuonna 1917 ja sitä kannetaan partiopaidan oikean taskun laskoksella. Ansioituneille metsänkävijöille, eli mänkijöille, voidaan myöntää mänkijämerkkiin liitettäviä karhunkäpäliä. Useimmilla lippukunnista on käytössään ruskea partiopaita, mutta ei aivan kaikilla.

Mänkijät tunnetaan yleisesti hieman hulluina ja erityisesti suureellisista leirirakennelmistaan. Tunnetuin niistä taitaa olla sammalkarhu, joka nousee mm. jokaisen finnjamboreen Karhulaaksoon. Voidaan sanoa, että metsänkävijälle tunnusomaista on tietynlainen pedanttius ja perusteellisuus. Olen kuullut erään ei-metsänkävijän sanovan tätä metsänkävijätakuuksi.

Eri ikäisiä lapsia ja aikuisia nuotion ympärillä omakotitalon pihassa.
Ennen oman kolon saantia Tampereen Metsänkävijät kokoontuivat eri paikoissa. Kuva: Perttu Aimola

Tampereen Metsänkävijät

Tampereen Metsänkävijät lippukunta toimi vain lyhyen aikaa vuosina 1937–1939. Metsänkävijöiden alullepanijat olivat alun perin Pajapoikiin kuuluneita poikia, jotka päättivät irrottautua vanhasta lippukunnastaan perustaakseen uuden. Toiminta oli innostunutta ja aktiivista, ja pojat saavuttivat hyviä tuloksia. Sotavuosilta ei ole enää mitään tietoja toiminnan jatkumisesta, eikä sotien jälkeen toiminta enää jatkunut. Vuonna 1937 jäsenmäärä oli 15, mutta sen jälkeen tietoja ei ole saatavilla.

Olen ihmetellyt vuosia, miksi Tampereella ei ole metsänkävijälippukuntaa, kun kaikissa muissa suurissa kaupungeissa on vähintään yksi, joissain jopa useampi. Tiedän, että Tammerkosken kupeeseen on muuttanut opiskelujen, työn tai puolison perässä useita mänkijöitä. Muun muassa veljeni vaimo, myös metsänkävijä, opiskeli 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen lopussa kolme vuotta Tampereella ja olisi saattanut osallistua partiotoimintaan aktiivisesti, mikäli täällä olisi ollut luontainen jatkumo omalle partiopolulle, toisin sanoen lippukunta, joka kantaa sinivalkoista huivia. Side ja ylpeydentunne, jonka tuo huivi saa aikaan, on vertaansa vailla. Se kuvastaa itselleni partion yli 100-vuotista historiaa ja suomalaisuutta: tasa-arvoa, talkoohenkeä, puhdasta luontoa ja rehellisyyttä. Minun on vaikea pukea muuta huivia kaulaani, vaikka omistankin muutaman sellaisen. Identifioin itseni niin vahvasti metsänkävijäksi, ehkä aivopesun, ehkä velvollisuudentunteen takia – olenhan kolmannen polven mänkijä.

23.7.2022 järjestettiin Tampereen Metsänkävijät ry:n perustamiskokous. Näin ollen Tampereella on taas kunnia saada sinivalkohuivista edustusta partiokenttäänsä. Jostain syystä Tampereelta sellainen on vuosikymmenien ajan puuttunut, vaikka Tammerkosken seutuville on useita mänkijöitä vuosien varrella muuttanut. Yksi perustamisen motiiveista olikin tarjota partiotoimintaa Tampereelle muuttaville ja muuttaneille metsänkävijöille. Nytkin meitä on jo mukana kolme: yksi Viialasta, yksi Jyväskylästä ja yksi Helsingistä. Kahta näistä innokkaasta ei ollut vaikea motivoida uuden lippukunnan perustamistalkoisiin.

Syksyllä 2022 toiminta on alkanut mukavasti ja tapahtumissa on käynyt lähes parikymmentä innokasta 7–12-vuotiasta lasta. Olemme ensimmäisten koloiltojen aikana keskittyneet toisiimme tutustumiseen ja peruspartiotietojen läpikäymiseen. Ensimmäinen päiväretki järjestettiin 1.10. Länsi-Teiskon maastoihin Tampereen Eräpoikien kiintolaavulle. Siellä harjoiteltiin puukon käyttöä, ruoan valmistamista nuotioalla sekä trangian kasaamista. Trangioilla keitettiin kaakaot.

Eri ikäisiä tyttöjä ja poikia sisaruspiirissä sorakentällä. Osalla on partoipaidat ja -huivit päällä. Kaikki pitelevät käsistä kiinni ilta-auringon loisteessa.
Koloilloissa on käiynyt mukavasti lapsia ja nuoria vaikka lippukunta on aloittanut toimintansa vasta keväällä. Kuva: Perttu Aimola

Syys-lokakuun taitteessa saimme myös oman kolon! Se löytyi Ala-Raholasta Voionmaankadulta. Oli onni, että muutaman kontaktin kautta löytyi sellainen henkilö ja taho, joka ymmärsi partiotoiminnan aloittamiseen liittyvät taloudelliset ja muut haasteet. Kyseisen taloyhtiön puheenjohtaja on myös partiolainen ja myöhemmin kävi ilmi, että niin on hallituksen jokainen jäsenkin.

Lokakuun puolessa välissä oli ensimmäinen koko viikonlopun mittainen retki, kun osallistuimme kummilippukuntamme Tammelan Metsänkävijöiden perinteiselle syysleirille. Telttoja emme päässeet iltamyöhällä itse pystyttämään, mutta yöt nukuttiin kamiinan lämmittämässä puolijoukkueteltassa. Seikkailijaikäiset pääsivät kokeilemaan kipinävuoroa – loistava alku metsänkävijälippukunnan retkitoiminnalle! Olimme ja olemme kiitollisia, kun pääsimme osallistumaan perinteikkäälle retkelle, jonka ohjelmassa oli haikki seikkailijoille, ja sudenpennuille tutustumista suunnistuksen perusteisiin ja pelastuspalvelutoimintaan. Lauantai-illan kruunasi iltanuotio monine hauskoine esityksineen. Saimmepa myös hienoa ohjausta Mänkijähuudon tiimoilta. Sunnuntain aamupäivän ohjelmassa oli klassinen maastoleikki präisis, jossa pyritään löytämään vastustajajoukkueen piilottama lippu ja saada ryöstettyä vastustajilta käsivarsista henkiä. Leirin päätti lupauksenantotilaisuus, jossa annettiin TreMen ensimmäiset sudenpentu- ja seikkailijalupaukset ja solmittiin sinivalkoiset huivit nuorten kauloihin.

Lähteet: