Nokian Eräveikkojen kokoontumispaikka eli kolo on saanut kaupungilta purkutuomion. Nokian kaupungilla ei ole toistaiseksi osoittaa partion tarpeisiin soveltuvaa vaihtoehtoista tilaa kokoontumiselle. NoErin samoajat ja tarpojat päättivät yrittää vaikuttaa purkupäätökseen osana partio-ohjelman yhteiskunta-aktiviteetteja.

Samoajat laativat luotsiensa johdolla kuntalaisaloitteen, joka laitettiin vireille kuntalaisaloite.fi -palveluun. Aloitteessa samoajat ehdottavat, että Koskenmäki-talona tunnetun talon purkupäätös peruutetaan tai ainakin päätöstä lykätään siihen asti, että lippukunnalle löytyy uusi kokoontumispaikka. Aloite keräsi vajaassa neljässä vuorokaudessa yhteensä 322 kannatusta, ennen kuin se lähetettiin käsittelyyn kaupungille.

Tarpojat ja samoajat vierailivat Nokian kaupungintalolla 9.11. kertomassa mielipiteensä purkupäätösestä kaupunginvaltuustolle. Valitettavasti kaupunginjohtajan sairastuttua paikalle pääsi ainoastaan kaupunginvaltuuston I varapuheenjohtaja Jari Haapaniemi, jolle samoajat symbolisesti luovuttivat aloitteensa.

Samoajaluotsi Jarkko kertomassa aloitteesta Jari Haapaniemelle ennen sen luovutusta. Kuva: Anna-Emilia Piirainen.

Tilaisuus oli mielenkiintoinen ja paikalla oli lähes 50 Eräveikkoa. Tilaisuuden aloitti tarpojaluotsi Susanna Helin pitämällä lyhyen alustuksen siitä, miksi Eräveikot olivat kokoontuneet kaupungintalolle. Susanna kertoi, että tarpojat ovat koko syksyn toteuttaneet yhteiskuntatarppoa ja syksyn tavoitteena on ollut näyttää heille kuinka omalla toiminnalla voi vaikuttaa yhteiskunnassa.

Naali pitämässä puheenvuoroaan. Kuva: Anna-Emilia Piirainen

Tämän jälkeen jokainen tarpojavartio piti omat lyhyet puheenvuoronsa purkupäätöksen lykkäämisen tai peruuttamisen puolesta. ”Kololla on suuri merkitys meille partiolaisille. Meidän muistoja ei aa murskata maan tasalle” Naali-vartio sanoi omassa puheenvuorossaan. Monissa muissakin tarpojien puheenvuoroissa nousi esiin se seikka, että kokoontumispaikan pitää olla partiotoimintaan soveltuva ja tarpeeksi edullinen, että vuokrat eivät koidu liian suuriksi lippukunnalle.

Eräveikot ovat neuvotelleet Nokian kaupungin kanssa uusista tiloista, mutta valitettavasti kaupungilla ei ole tarjota Etelä-Nokialta muita tiloja, kuin yläkoulun luokkatiloja. ”Koulun ympäristö ei ole sopiva meille partiolaisille”, Luminäätä-vartio toteaa puheenvuorossaan.

Luminäätä-vartion edustaja kertomassa kantaansa. Kuva: Anna-Emilia Piirainen.

Samoajien luovutettua aloitteensa Jari Haapaniemelle seurasi kaupungintalon esittelykierros. Nuoret pääsivät näkemään kaupunginhallituksen huoneen valtuustosalin lisäksi. Valtuustosali on juuri remontoitu ja Eräveikot olivatkin salin ensimmäiset vieraat, jotka pääsivät näkemään salin – jopa ennen kaupunginvaltuustoa.

Esittelykierroksen jälkeen Jari Haapaniemi kertoi kaupungin päätöksentekoprosesseista, kuntavaaleista sekä kaupungin toimielimistä ja johtamisesta. Hän kertoi mm. aloitteiden etenemisestä toimielimissä. Haapaniemi kannusti nuoria kertomaan omat mielipiteensä ja vaikuttamaan oman kaupunkinsa asioihin. ”Valtuuston istuntoja voi tullaa seuraamaan paikanpäälle tai niitä voi seurata YouTubesta striimattuna”, Haapaniemi kertoi.

Tarpojia Nokian Uutisten haastattelussa. Kuva: Anna-Emilia Piirainen.

Tarpojien ja samoajien vierailua Nokian kaupungintalolla oli seuraamassa myös Nokian Uutiset, joka teki kolon purkupäätöksestä jutunkin. Nokian Eräveikoissa toivotaan, että asian saama julkisuus toisi ratkaisun asiaan ja uudet kokoontumistilat löytyisivät ennen kesää. ”Vaikka purkupäätös on tehty, voidaan sitä ehkä vielä lykätä niin kauan, että saamme uudet tilat”, Susanna Helin toteaa.