Vuoden 2019 alussa astun uuteen piiripestiin Viestintäryhmän jäseneksi ja samalla Täplän toiseksi päätoimittajaksi yhdessä Essi Laukkasen kanssa. Olemme Essin kanssa myös aivan uuden äärellä, kun pääsemme aloittamaan piirin uusilla nettisivuilla ilmestyvän Täplän julkaisemisen. Piirin syyskokouksessa luvattiin, että seuraavan kaksivuotiskauden aikana Viestintäryhmä toteuttaa mm. Täplän ja nettisivujen uudistuksen sekä tehostaa piirin ja lippukuntien välistä yhteistyötä. Näiden tavoitteiden eteen lähdemme tarmokkaasti paiskimaan hommia.
Viestintä on asia, joka on yksi haasteellisimmista kokonaisuuksista. Sen merkitystä ei voi korostaa liikaa, sitä ei voi koskaan tehdä liikaa eikä siinä voi mielestäni myöskään koskaan onnistua aivan täydellisesti. Siinäpä siis haastetta kerrakseen! Taidan pitää isoista haasteista :D.
Uuteen pestiin siirryn kaksivuotisesta Lippukuntatuen ministerin pestistä, joka päättyi vuoden 2018 lopussa. Kauteni aikana pääsin käynnistämään lippukuntatuen uudistuksen, jonka kehittäminen jatkuu uuden ministerin osaavissa käsissä hyvällä sykkeellä eteenpäin. Pestissäni pääsin tutustumaan myös piirin eri toiminnanaloihin ja niissä toimiviin upeisiin luottiksiin. Näitä kontakteja ja verkostoja toivon pääseväni hyödyntämään Täplän toimituskunnassa toimiessani.
Pidän tärkeänä, että kaikki Hämeen laadukkaat tapahtumat, monipuoliset koulutukset, valmentajien kohtaamiset lippukuntien kanssa sekä mm. Loisto-arvioinnit saadaan nostettua esille niin, että koko Hämeen Piiri kuulee niistä! Juttujen julkaisemiseen ja viestinnän kehittämiseen on nyt olemassa mitä parhaimmat edellytykset, kun neljä kertaa vuodessa ilmestyvän printti-Täplän lisäksi uutisia julkaistaan säännöllisesti verkossa.
Ilmiantakaa kaikki hyvät juttuvinkit, Täplän toimituskunta on kuulolla [tapla (at) partio.fi].
Johanna Kalliomaa
Viestintäryhmän jäsen
Täplän päätoimittaja
Lahden Katajaiset