Hämeen Partiopiiri hakee tämän vuoden Toimivaa Partiojohtajaa. Löytyykö teidän lippukunnasta partiojohtaja, joka on aktiivisella toiminnallaan vienyt ja tulee myös jatkossa viemään lippukuntaanne ja partiotoimintaa eteenpäin?
Olemme vakuuttuneita siitä, että lähes jokaisessa lippukunnassa on tällaisia partiojohtajia, jotka ansaitsevat tunnustusta toiminnastaan. Toimiva Partiojohtaja voi olla esimerkiksi lippukuntanne lippukunnanjohtaja, akela, sampo, luotsi, huippu sudenpentujohtaja, kesäleirin leirinjohtaja tai sitten se hiljainen puurtaja, joka on aina ja kaikkialla mukana, mutta ei tee numeroa tekemistään. Lippukuntanne voi esittää Toimivaksi Partiojohtajaksi yhtä miestä, naista tai yhden molempia.
Ehdotettavan henkilön tunnusmerkit
- On toiminut vähintään viisi vuotta johtajatehtävissä ja vastaa edelleen aktiivisesti jostain lippukunnan toiminnosta
- On saanut partiojohtajaperuskoulutuksen ja hänellä on partiojohtajavaltakirja
- On alle 30-vuotias
- Omaa myönteisen asenteen partiopiiriin ja valtakunnalliseen partiotoimintaan.
Toimiva Partiojohtaja on ensisijaisesti piirin ehdokas valtakunnallisen Partiosäätiön Vuoden Toimiva Partiojohtaja -apurahan saajaksi ja toissijaisesti ehdokas Hämeen Toimivaksi Partiojohtajaksi. Jälkimmäisen valitsee Hämeen Partiosäätiö sr.
Valtakunnallinen apuraha on tarkoitettu saajan henkilökohtaiseen partiokoulutukseen, mielellään kansainväliseen seminaariin tai kurssiin. Myös Hämeen Toimivalle Partiojohtajalle myönnetään apuraha käytettäväksi henkilökohtaiseen partiokoulutukseen.
Ehdotukset ja kuvat toimitetaan 17.2.2022 mennessä sähköpostitse tommi.nyman@partio.fi. Myöhästyneitä ehdotuksia ei käsitellä.
Hämeen Toimiva partiojohtaja julkistetaan piirin syyskokouksessa 2022
Lisätietoja: aluejohtaja Tommi Nyman, tommi.nyman@partio.fi , p. 050 311 0919
Apurahan jakamisen tarkoituksena on kohottaa partiojohtajien työn yleistä arvostusta sekä osoittaa tällaisen toiminnan suuri merkitys.
Kannustamme etsimään lippukunnissa ehdokkaita, jotka aktiivisella ja epäitsekkäällä toiminnalla on vienyt lippukuntaansa ja partiotoimintaa eteenpäin.
Ohjeita Toimiva Partiojohtaja -hakemuksen tekemiseksi
Yleistä
Käsitys ehdokkaasta muodostetaan hakemuksen tietojen ja sisällön perusteella. Hakemus kannattaa laatia niin, että ehdokkaasta yleisesittely, -kuvaus ja piirin perustelut on erikseen allekirjoitettuna hakemuksena ja muut tiedot cv:n tapaisesti liitteenä
Hakemuksessa tulee olla seuraavat tiedot:
- Ehdokkaan henkilötiedot
- Nimi, osoite, puhelinnumero ja sähköpostiosoite
- Syntymäaika tai ainakin syntymävuosi
- Ammatti ja työpaikka tai jos opiskelija niin oppilaitos
- Lippukunta
- Valokuva ehdokkaasta
- Tehtävät partiossa
- Kronologisessa järjestyksessä partiotehtävät (lpk, piiri, keskusjärjestö, maailman järjestöt), erityisesti johtajatehtävät, niiden kesto (esim. 2009-2002015 tai alkaen 2014->),
- Milloin saatu PJ-valtakirja
- Partiokoulutus
- Suoritetut koulutukset
- Aloitetut, vielä keskeneräiset (esim. Ko-Gi) koulutukset
- Aika (esim. PJ-peruskoulutus, 28.5.2015)
- Muu toiminta
- Esim. muut järjestöt, joilla merkitystä hakemukseen
- Ansiomerkit
- Yhteyshenkilö mahdollisia lisätietoja varten
- Nimi, asema, puhelinnumero