Ihmiset

Partiosäätiön toimiva partionjohtaja apuraha myönnettiin Siiri Mertakorvelle

Hämeen Partiopiirin syyskokouksessa luovutettiin Partiosäätiön myöntämä toimiva partiojohtaja apuraha Kymen Kotkien Siiri Mertakorvelle.

Kymen Kotkien Siiri Mertakorpi
Siiri Mertakorpi

Partio vei Siirin mukanaan, kun perhe muutti Iittiin vuonna 2002 ja Siiri aloitti partion. Ennakkotietoja partiosta hänellä ei juuri ollut, mutta koska ”kaikki muutkin” harrastivat partiota, halusi hän kokeilla. Siiri toimi pitkään vain lippukunnassa mutta toimittuaan Suomen Partiolaisilla kansainvälisten asioiden harjoittelijana vuonna 2015 ja Roihun kv-asioiden koordinaattorina vuonna 2016, innostui hän toiminnasta piiri- ja valtakunnan tasolla.

Parhaita partiokokemuksia Siirille on ollut mm. vuonna 2017 osallistuminen Explorer Beltille Unkarissa sekä vuonna 2019 osallistuminen Value Based Leadership -koulutukseen, jossa hän pääsi tutustumaan omaan johtajuuteen ja itseensä.

Tänä vuonna Siiri jatkaa toimintaa SP:n yhteiskuntasuhdevaliokunnan kuntavaalitiimissä ja on mukana järjestämässä Kymen Kotkien 75-vuotisjuhlaa.

Harrastuksesta elämäntapa

Siiri on ylpeästi partiolainen ja kokee, että partio on hänelle asenne ja elämäntapa. Partiossa opittuja taitoja Siiri arvostaa yhä enemmän ja kokee, että partiosta syntynyt luontosuhde on nykyään tärkeä osa häntä itseään.

Partiosta Siiri kertoo oppineensa erityisesti toimeen tarttumista ja ennakkoluulottomuutta. Siiri kertoo, että

Vartiojohtajana toimiminen ujona ja epävarmana 13-vuotiaana oli pelottava, mutta kasvattava ja lopulta todella kiva kokemus.

Minne tulevaisuus johtaa?

Yhteiskunnallinen vaikuttaminen on Siirille tärkeää ja hän toimiikin tällä hetkellä mm. Nuorisoalan kattojärjestön Allianssin hallituksessa. Toiveissa on, että innostusta ja aikaa yhteiskunnalliselle työlle löytyy myös jatkossa. Lisäksi Siiri toivoo käyvänsä Ko-Gin seuraavan viiden vuoden kuluessa.

Nuoremmille partiojohtajille Siiri lähettää terveiset: “Partio on hyvä paikka oppia johtajuutta ja vastuunkantoa. Tartu rohkeasti uusiin mahdollisuuksiin, mutta muista pitää myös huoli omasta jaksamisestasi.”