Syyskokouksessa valittiin uusia hallitusjäseniä

Uutinen Lauantai - 12.11.2016

Piirin syyskokous järjestettiin Sammon Keskuslukiolla lauantaina 12.11. Kokouksen avasi piirinjohtaja Riina Aspila ja kokouksen puheenjohtajana toimi Arto Raivio. Kokouksessa oli paikalla 120 äänioikeutettua kokousedustajaa 62 lippukunnasta.

Hämeen Partiopiirin hallitukseen valittiin erovuoroisten tilalle kaksivuotiskaudelle 2017-2018 kolme jäsentä. Hallituksen ohjelmaministeriksi valittiin yksimielisesti jatkokaudelle Tytti Tolvanen Lahden Katajaisista. Vuoden alusta lippukuntatuen uudistamisen yhteydessä entinen alueministerin pesti muuttuu lippukuntatuen ministerin pestiksi. Uudeksi lippukuntatuen ministeriksi valittiin Johanna Kalliomaa Lähteen Vartijoista. Kehitysministerin paikasta käytiin vaali, jonka perusteella valituksi tuli Tero Keso Hauhon Partiolaisista.

Kokouksessa myös hyväksyttiin toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2017. Kaksivuotiskauden toimintasuunnitelman ensimmäisen vuoden toimenpiteistä virisi hyvä keskustelu.

Hämeen Partiopiirin toimintasuunnitelma 2016-2017 löytyy osoitteesta: http://www.hp.partio.fi/materiaalit/julkaisut

Hämeen Partiopiirin toimintasuunnitelman toimenpideseuranta löytyy osoitteesta: www.hp.partio.fi/toimintasuunnitelma

Toimivaksi partiojohtajaksi Kimi Uosukainen

Hämeen Partiosäätiön toimivaksi partiojohtajaksi on valittu Kimi Uosukainen Lahden Sinisistä. Palkinnon jakajana toimi Hämeen Partiosäätiön puheenjohtaja Arto Raivio. Arto luonnehti Kimiä puheessaan näin:

- Kimi on nuori, mutta jo hyvin monipuolisen partiokokemuksen omaava partiojohtaja. Kimi on keskittynyt nuorten yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ja sen kehittämiseen. Kimi vie aktiivisella toiminnallaan partiota eteenpäin sen jokaisella tasolla.

Kaksi uutta Loisto-lippukuntaa

Kokouksessa aluepäällikkö Petri Louko luovutti kaksi Loisto-lippukuntatunnustusta: Tamperelaiset Tammero ry ja Messukylän Metsätytöt liittyivät Loisto-lippukuntien laadukkaaseen joukkoon.

Perinteikkäästä tyttölippukunta Tammerosta kerrottiin puheessa seuraavaa: Tammero on vanha ja perinteikäs, ensi vuonna sata vuotta täyttävä, lippukunta, jossa perinteet näyttäytyvät toiminnassa loistavasti. Lippukunnan toiminta suunnitellaan tarkoin ja hommat tehdään loppuun saakka. Lippukunnan johtajat on koulutettu ja pestattu. Tämä toimintatapa näkyy toiminnan arjessa hyvin.

Messukylän Metsätytöt ovat puolestaan elinvoimainen ja hyvin toimiva tyttölippukunta, jonka yhteishenki on hyvä. Lippukunnassa tarjotaan toimintaa kaikille ikäkausille ja johtajat johtavat toimintaa omalla esimerkillään. Lippukunnassa täyttyy laadukkaan johtamisen kriteerit.