Perhepartio on alle kouluikäisille lapsille ja heidän aikuisilleen suunnattua toimintaa, joka perustuu yhteiseen tekemiseen luonnossa ja partioon tutustumiseen. Sääksmäen Nuotiopojissa käynnistettiin syksyllä 2019 perhepartiotoiminta uudelleen pienen tauon jälkeen. Ensimmäisellä kokoontumiskerralla paikalla oli viitisen perhettä, mutta syksyn mittaan väkimäärä kasvoi nykyiseen vajaaseen neljäänkymmeneen. Pienessä lippukunnassa tämä tarkoitti jäsenmäärän tuplaantumista. Perhepartion suosio pääsikin iloisesti yllättämään Nuotiopoikien johtajiston.

Maaoraviksi nimetyn perhepartioryhmän jäsenistä suurin osa on mukana koko perheen voimin, mutta osa myös kahdestaan vanhemman tai isovanhemman kanssa. Ikähaitari onkin kirjaimellisesti vauvasta vaariin. Perhepartion lapsille suunniteltiin ikioma vihreä huivi, jonka kasvua symboloiva väri on otettu Sääksmäen Nuotiopoikien harmaavihreästä lippukuntahuivista. Keväällä huiviin kiinnitettäväksi jaettavaa perhepartion punaista oravamerkkiä odotetaan monessa kodissa jo malttamattomana.

Sääksmäen Nuotiopoikien perhepartio retkellä.
Kuva: Kari Väisänen

 

Syyskauden ajan ryhmä kokoontui kerran kuukaudessa, mutta kevätkaudella kokoontumisia alettiin pitää useammin, joka toinen viikko. Suurin osa Maaoravien kokoontumisista on pidetty ulkona lähialueen retkeilymaastoja ja muita kiinnostavia kohteita hyödyntäen. Talviaikaan muun muassa askartelua, retkirepun pakkaamista ja ensiapua on harjoiteltu myös sisätiloissa.  Ryhmän suuren koon vuoksi kololla alkoivat pian tulla seinät vastaan, mutta onneksi paikallisen metsästysseuran kanssa saatiin tehtyä sopimus heidän isompien tilojensa käytöstä tarvittaessa. Iso ryhmä asettaa haasteita myös toiminnan suunnittelulle. Kokouksissa pyritään siihen, että aikaa ei kuluisi liiaksi oman vuoron odotteluun, vaan tilaa olisi sopivasti tekemiselle, kavereiden kanssa leikkimiselle ja usein myös evästelylle. Helmikuinen kokoontuminen, jossa pelattiin taskulamppujen valossa Afrikan tähden maastoversiota ja paistettiin nuotiolla lettuja, oli erään osallistujan sanoin ”paras partio ikinä”.

Yhteistyö lähialueen muiden toimijoiden kanssa on tarjonnut mukavaa vaihtelua viikkotoimintaan. Valkeakosken vapaapalokunta otti perhepartiolaiset tutustumaan sammutuskalustoon sekä harjoittelemaan alkusammutusta, aikuiset sammutuspeitteellä ja lapset jauhesammuttimella. Paikalliselta jätteidenkäsittelyalueelta saatiin lainaksi mukava kierrättämisaiheinen tehtäväpaketti. Myös Maaoravien omilta aikuisilta on löytynyt osaamista yhteisen toiminnan järjestämiseksi esimerkiksi ensiapuun liittyvissä aktiviteeteissa.

Sääksmäen Nuotiopoikien perhepartio tekemässä sammutusharjoituksia.
Kuva: Minna Horelli

 

Koronaviruksen aiheuttamat poikkeusolot pistivät myös perhepartion kuviot uusiksi. Onneksi aktiiviset perhepartiolaiset ovat jatkaneet partiohenkisiä touhuja myös kotioloissa. Maaoravien WhatsApp-ryhmään kilahtelee tasaisin väliajoin kuvakuulumisia perheiden retkiltä ja muista touhuista. Suunnitteilla on loppukeväälle myös etäpartiotoimintaa. Saapa nähdä, mitä kaikkea tässä vielä ehditäänkään!