Jarkko ”Ispa” Mäkinen on monen tuntema partiojohtaja. Moni tuntee Ispan Tampereen Kotkista, toiset pitkäaikaisena partioneuvoston puheenjohtajana, kolmannet muistaa tiukat partiotaitokisat Ispan kanssa kisaillen ja neljännet muistavat ehkä leirit ja partiojäynät. Partiotoiminta Hämeessä täyttää tänä vuonna 100 vuotta. Ispa jatkaa omalla partiopolullaan Hämeen 100-vuotis juttusarjaa. Tervetuloa matkalle Ispan partiomuistoihin.
Reippaasti yli 40-vuottta kestäneen partiopolkuni aikana on minulle kertynyt lukuisia partiomuistoja, hyviä ja huonoja. Vaikka yli puolet partiopolustani olen pääasiallisesti toiminut hallinnon puolella, niin parhaimmat muistot kuitenkin liittyvät itselläni useimmiten luontoon ja ulkona toimimiseen, mitkä ovat minulle todella keskeisessä osassa partiossa. Olen nostanut tässä esiin muiston partiotaitokisoista ja partioleiriltä. Partiokisoissa parasta on ollut itsensä ylittäminen ja partioleireillä taas tehdyt asiat, joita ei tulisi ikinä tehtyä missään muualla. Molemmissa tapahtumissa on tärkeätä myös yhdessä tekeminen, jota ilman asiat eivät onnistuisi.
Ensiksi tietysti kisat. Elettiin 1980-luvun puoliväliä ja olimme kilpailemassa punaisessa sarjassa Hämeen Partiolaiset ry:n partiotaitojen talvimestaruuskilpailuissa Lempäälän Kuljussa. Kisa-aamu aukesi kirpeässä pakkasessa, mittarilukeman ollessa -35 astetta. Kilpailussa oli mukana myös keltainen sarja eli sudenpennut ja he saivat kilpailujen lähtötehtävässä käydä välillä sisällä kisakeskuksessa lämmittelemässä.
Ensimmäisestä kisapäivästä ei sen tarkempia muita muistikuvia ole, mutta yörastille saavuttuamme saimme yhtenä tehtäväkäskynä verkon narun uittamisen järven jään alle. Yörasti sijaitsi Lempäälän seurakunnan Tervajärven leirikeskuksen läheisyydessä. Lähdimme suorittamaan tehtävää vartiokaverini kanssa. Katselimme harmaan sarjan vartioiden suorituksia ja totesimme, että ohjaavalla haarakepillä ja jään alla olevalla kepillä, missä naru oli kiinni, suorittaminen oli erittäin hidasta ja epävarmaa.
Päätimme, että me uitamme narun keppeineen jään alla käsipelein ja arvottuamme kaverini sai uittovuoron. Ylävartalo paljaaksi, keppi käteen, jossa naru oli kiinni ja uittamaan. Hienosti meni ja kun kaverini veti kepin naruineen viimeisestä avannosta, niin totesimme, että narun toinen pää meni ensimmäiseen avantoon eli olimme alkutilanteessa.
Sitten oli minun vuoroni riisua yläkroppa paljaaksi ja tehdä samat suoritukset uudestaan. Nyt olimme tarkkoja, ettei narun toinen pää mene jään alle. Tehtävän suoritettuamme saimme mennä hetkeksi sisälle kurssikeskukseen lämmittelemään lämpimän veden alle sekä kuivattelemaan itsemme.
Olimme ainoa punaisen sarjan vartio, joka suoritti tehtävän ja vielä täysin pistein. Enää en tiedä, että tekisimmekö samalla tekniikalla, mutta yrittäisimme, se on varmaa.
Partioleireiltä muistoja on paljon, mutta yksi niistä on jäänyt erityisesti mieleeni. Oli vuosi 1994 ja vietettiin Tampereen Partiolaiset ry:n 40-vuotisjuhlaleiri Nuotta-94 Kurun Vaakaniemessä. Toimimme vaimoni kanssa leirin tekijäporukassa.
Leirin ensimmäisenä päivänä leirilippukuntamme johtajat tulivat kertomaan, että he voisivat pystyttää meille pienen kahden hengen Niger-teltan, koska olivat havainneet, että meillä oli muutenkin riittävästi puuhaa tehtävänä. Kiitimme heitä nöyrästi ja jatkoimme päivämme askareita.
Illalla suuntasimme kohti leirilippukuntamme aluetta ja helposti löysimmekin meille pystytetyn teltan. Avattuamme teltan päädyssä olevat tiukkaan suljetut narut meitä odottikin teltan sisällä yllätys. Teltan sisällä olivat kuution kokoinen kivi ja pieni kataja. Päätimme mennä takaisin leirin johtajakahvilateltalle ja majoittua siellä loppuleirin. Päätimme myös olla aivan hiljaa asiasta meitä huijanneille ja käynnistää kostojäynän suunnittelu.
Kerroimme seuraavan päivän staabin kokouksessamme meille tehdystä jäynästä ja koko staabi innostui lähtemään mukaan kostojäynän suunnitteluun ja toteutukseen. Viimeisenä leiriyönä staabimme ahtautui pakettiauton kyytiin ja suuntasimme pienen matkan päässä olleelle leiriläisten autojen pysäköintialueelle. Toisella leirilippukuntamme johtajalla, joka oli jäynämme taustalla, oli autonaan Fiat 127. Nostimme sen nais- ja miesvoimin ylös ja laitoimme auton alle puiset tuet. Poistimme autosta renkaat ja laitoimme niiden tilalle leirin Rambo-radalta tuodut auton ulkorenkaat ja kiinnitimme pölykapselit takaisin. Näin auto näytti aivan samanlaiselta kuin ennen renkaiden poistoa. Tuulilasiin jätimme kirjeessä terveiset, että mistä löytyy auton ensimmäinen rengas ja viestin oli allekirjoittanut Kataja ja Kivi.
Leirin viimeisenä päivänä käskettiin jokaisen pysäköintialueella autoaan pitävän johtajan siirtävän ajoneuvoaan keksityn syyn johdosta. Tämä tehtiin siksi, että haluttiin varmistaa, jäynän sujuvan turvallisesti ja ettei se aiheuta mitään ongelmaa kyseisellä autolla lähteville kotiinlähdön suhteen. Kadonneita renkaita löytyi mm. leiriportista, Näsijärven pohjasta, huussista jne. Meille jäynän tehneet kävelivät vihjeeltä toiselle löytäen renkaat ja kantoivat ne sitten autolle sekä vaihtoivat ulkorenkaat vanteet sisältäviin renkaisiin. Lopulta he pääsivät kotimatkalle yhtä hauskaa leirijäynää rikkaampana, jota on muisteltu monesti keskenämme jälkeenpäinkin. Olennaista leirijäynissä on, että ne ovat hauskoja molemmille osapuolille ja ennen kaikkea turvallisia jäynän kohteille.
Jarkko ”Ispa” Mäkinen, Hämäläinen partiolainen vuodesta 1974
Piirin entinen puheenjohtaja, SP:n partioneuvoston pitkäaikainen puheenjohtaja, aktiivi kisaa ja leirikonkari. Monen tuntema partiopersoona, jolle myönnettiin Hopeasusi numero 106 vuonna 2008.
