Harhahetki on perinteinen leikkimielinen kaupunkikisa seikkailijoille ja tarpojille kaupungissa. Pitkästä aikaa pääsin osallistumaan Tampereen partiolaisten tapahtumaan vuoden tauon jälkeen.
Minä toimin rastihenkilönä lippukunnan rastilla, jonka aiheena oli Tamperetietous. Tehtävänä oli täyttää Tampere-aiheinen tietovisa ja arvioida mustanmakkaran paino. Paikkamme oli Laikun lavan vieressä, joten saimme myös taustamusiikkia monen tunnin ajaksi, kun paikalla oli konsertti, mutta yhteiselo tapahtuman kanssa onnistui hienosti.
Ruuhka rastilla pysyi maltillisena koko kisan ajan, kun puolet kisavartioista aloittivat vastapäivään rastien kierron. Tämä tosin aiheutti keskelle päivää hiljaisen hetken, mutta seura oli hyvää, niin sekään ei ollut haaste. Sää oli ensiksi hieman tihkusateinen. Tämä asia aiheutti haasteita paperien kuivana pysymiseen, mutta myöhemmin sää poutaantui ja loppupäivän olikin sateetonta ja paperimmekin pysyivät kisakunnossa.
Kisan lopuksi haastattelin kisanjohtaja Jenni Rekolaa
1. Miltä tuntui vetää isompaa partiojuttuja pitemmän koronatauon jälkeen
En edes muistanut, että hetkeen ei ole ollutkaan mitään isompaa. Koronatauolla touhuttiin kuitenkin koko ajan partiota: ensin remontoitiin kolo uuteen uskoon ja sitten kirjoitettiin lippukunnan historiikki. Viikkotoiminta on pyörinyt suurimman osan ajasta ja kesällä sai jo järjestää kesäleirin normaalisti. Muita tapahtumia näyttää koronan jälkeen olevan vielä sen verran vähän, että saatiin juttu myös Aamulehden Moroon. Tämä oli mahtavaa!
2. Mikä kisaprojektissa meni hyvin
Uhosin jääväni jo partioeläkkeelle, mutta Harhahetkeä en ollutkaan koskaan ennen vetänyt, niin tämä oli mielenkiintoista. Jokaisesta sisäpiirin lippukunnasta löytyi innokkaat tekijät rasteille ja kisan tekeminen kokeneiden konkareiden kanssa sujuikin vallan leppoisasti: ekassa suunnittelukokouksessa keksittiin kisan teema ja speksit, tokassa kokouksessa varmistettiin jo että kaikki on valmista. Kenenkään perään ei tarvinnut kysellä vaan jokainen hoiti oman osuutensa hienosti! Nykytekniikka helpottaa myös kisan tekemistä kovasti: tieto kulkee whatsappissa ja tulokset saadaan julkaistua reaaliajassa Google Driven Excelin ansiosta. Oli kivaa nähdä päivän aikana iso joukko reippaita nuoria, maalissa kaikki olivat tyytyväisiä vaikka kuulemma osa tehtävistä olikin ollut vähän kinkkisiä.
3. Mikä olisi voinut mennä paremmin
Jossain kohdin iski vähän yli-optimistisuutta ja tehtävistä tuli turhankin haastavia ja matkatehtävä hidasti etenemisvauhtia. Sen seurauksena kisan maalissa ei oltu vielä ihan arvioituun aikaan. Kaikki vartiot jaksoivat kuitenkin reippaasti loppuun asti, joten ei kai mitään suurempaa kehitettävää jäänyt. Matka-ajan arviointi on aina yhtä hankalaa. Ruuhkaa ei syntynyt mihinkään rastille, kun rasteja kierrettiin kahteen eri suuntaan.
Iso kiitos kaikille kisajoukkueille, saattajille ja kisan tekijöille mukavasta ja onnistuneesta kisapäivästä