HP Meripartiojaoston jäsen

Hei sinä Hämeen alueella toimiva meripartioaktiivi! Kiinnostaisiko sinua lähteä mukaan kehittämään piirimme meripartiotoimintaa? Meripartiojaosto ohjaa ja tukee vesillä tapahtuvaa partiotoimintaa ja siitä kiinnostuneita lippukuntia. Jaostomme kannustaa veneileviä lippukuntia tekemään ja toimimaan yhdessä. Järjestämme koulutuksia (mm. VOK), tapahtumia (esim. meripartiopäivä, kokoontumispurjehdus), ja haluamme kertoa purjehduksen ja veneilyn ilosta myös ulospäin!

Jaosto kokoontuu tarpeen mukaan noin 1-2 kk välein joko etänä tai livenä.


Pestissä tarvittavat taidot tai kokemus

Pestiin hakevalta toivotaan innokkuutta meripartiotoiminnan kehittämiseen. Toiveidesi mukaan pestisi voi painottua esim. viestintään tai koulutukseen, mutta pesti on mahdollista räätälöidä juuri sinulle sopivaksi. Jos kiinnostuit, lähetä vapaamuotoinen hakemus, jossa kerrot vähän itsestäsi ja siitä, mikä sai sinut innostumaan pestistä. Meripartiojaoston jäsenen tukena toimii jaoston puheenjohtaja, meripartio-ohjaaja sekä muu jaosto. Pestin pituus on 2 vuotta.

Liity iloiseen joukkoomme!


Lisätiedot

Jaostossa on aloittanut uudet puheenjohtajat/meripartio-ohjaajat, kysy rohkeasti tämän hetken menosta! 

Lisätietoja voi kysellä HP:n meripartio-ohjaajilta Waltter Toiva (waltter.toiva(a)partio.fi) tai Oula Itämetsä (oula.itametsa(a)outlook.com).

Täytä hakemus