Tutustujaleiri oli kuin pieni partioleiri Finnjamboree Kajon sisällä. Tutustujaleirejä järjestettiin kaksi, joista kummassakin leiriläiset viettivät Kajolla kaksi yötä omassa pienessä leirilippukunnassa.
Tutustujaleirille osallistui 13–17-vuotiaita nuoria hyvin moninaisista taustoista. Osa osallistujista oli syntynyt muualla kuin Suomessa, ja osalla ei juurikaan ollut ennen leiriä harrastuksia. Toisilla taas ei ollut taloudellista mahdollisuutta harrastaa. Yhteistä heille oli se, että kellään ei ollut mitään aiempaa partiokokemusta. Osallistujia tuli ympäri Suomen, pääkaupunkiseudulta Rovaniemelle.
Tutustujaleiri tarjosi heille mahdollisuuden tutustua partioon yhtenä harrastusvaihtoehtona, antoi uusia elämyksiä sekä tutustutti uusiin ihmisiin. Leiri toteutettiin yhdessä SOS-lapsikylän kanssa. SOS-lapsikylä markkinoi leirejä. Heidän kauttaan tavoitimme potentiaalisia osallistujia. Leiriä oli ideoimassa sekä toteuttamassa moninaisuuskymppi Riikka Salo Hämeen Partiopiiristä.
Työryhmää vetivät moninaisuusmestarit Senni Lindén ja Senni Raunio. Mukana hääräsivät myös mm. Pilvi Peltola, Mari Sundell ja Inka Manninen. Lisäksi mukana oli iso joukko korvaamattomia luotseja, jotka ohjasivat osallistujia partion tavoille. Leiriläisten avuksi koulutettiin Kajo-kamuja, jotka osallistuivat leiriä varten räätälöityyn Partiokamu-koulutukseen. Kajo-kamut olivat samoajaikäisiä partiolaisia, jotka toimivat tutustujaleiriläisten apuna ja tukena.
”Leiriläiset ovat viihtyneet Kajolla todella hyvin. He ovat löytäneet uusia kavereita, kierrelleet Kajo-kamujen kanssa ohjelmalaaksoissa sekä pystyttäneet teltat leiriin ensikertaa elämässään.”
Riikka Salo
”Usealle heistä retkeily tai teltassa nukkuminen ovat olleet täysin uusia kokemuksia ja vaikka partiosta ei heille tulisikaan uutta harrastusta, olen iloinen, että olemme saaneet antaa heille uusia elämyksiä” Salo jatkaa.
Tutustujaleirin osallistujat saivat käyttöönsä lahjoituksena Scandinavian Outdoorilta mm. telttoja, makuupusseja, -alustoja sekä ruokailuvälineitä. Osan retkeilytavaroista, kuten ruokailuvälineet osallistujat saivat myös pitää leirin jälkeen, jotta heillä olisi mahdollisuus retkeilyyn myös tutustujaleirin jälkeen.
Yksi tutustujaleirille osallistuvista nuorista oli 16-vuotias ukrainalainen Dani. Dani on asunut Suomessa kuusi vuotta, mutta ei ole aiemmin tutustunut partioon tai retkeilyyn.
”Leirillä on ollut kivaa, olen nukkunut teltassa yksin ja kavereiden kanssa. Olen saanut leiriltä kolme uutta kaveria.”
Dani
Danin mukaan ohjelmalaaksot olivat todella kivoja. Erityisesti hän piti ramboradasta, joka sijaitsi Kanttilaaksossa. Lisäksi Dani nautti leirillä saunomisesta ja diskoista. ”Vaikka jalkapallo on parasta, olen tykännyt leiristä kovasti” Dani kertoo.
Tutustujaleiri oli osa Kajon tavoitetta olla mahdollisimman monen saavutettavissa. Tutustujaleirin avulla kymmenet nuoret pääsivät tutustumaan partioon sekä saivat uusia, ainutlaatuisia kokemuksia. Tutustujaleirin nuoret kävivät tutustumassa Kajolla mahdolliseen lähilippukuntaan, jossa voisivat aloittaa partioharrastuksen niin halutessaan. Nuoriin ollaan syksyn aikana vielä yhteydessä ja he pääsevät halutessaan osallistumaan partioon itsenäisesti.
”Tarkoitus on, että jokaiselle nuorelle olisi uudessa lippukunnassa joku aikuinen ottamassa heitä vastaan ja auttamassa uuden harrastuksen parissa.”
Riikka Salo