Moninaisuus

Partio on harrastuksena avointa kaikille. Toiminnassa ja päätöksenteossa noudatetaan yhdenvertaisuuden periaatetta (linkki piirin yhdenvertaisuus suunnitelmaan). Jokaisen tulee saada harrastaa ja tehdä vapaaehtoistyötä partiossa kokematta häirintää ja syrjintää.

Partio pyritään saamaan sellaistenkin ihmisten ulottuville, joiden kynnys osallistua harrastustoimintaan on tavallista korkeammalla. Esimerkiksi maahanmuuttajataustaiset nuoret, erityisestä tuesta hyötyvät ihmiset (mm. sisupartiolaiset) ja vähävaraisista perheistä tulevat lapset.

Kaikki ihmiset ovat samanarvoisia riippumatta heidän sukupuolestansa, iästä, etnisestä tai kansallisesta alkuperästä, kansalaisuudesta, kielestä, uskonnosta tai vakaumuksesta, mielipiteistä, vammasta, terveydentilasta, seksuaalisesta suuntautumisesta tai muusta henkilöön liittyvästä syystä. Näistä yksilöllisistä piirteistä muodostuu myös moninaisuuden ja saavutettavan partion käsite.

Piirin moninaisuusjaosto neuvoo ja auttaa kaikissa moninaisuuteen liittyvissä asioissa, ota rohkeasti yhteyttä! Moninaisuusjaoston puheenjohtajana toimii Riikka Salo, riikka.salo @ partio.fi

Esteettömyydellä tarkoitetaan toimintaan osallistumisen mahdollistamista kaikille ulkoisten olosuhteiden puolesta. Fyysinen esteettömyys tarkoittaa liikuntavammaisten lisäksi eri aistivammaisten, kuten kuulo- ja näkövammaisten, sekä eri kommunikaatio keinoja käyttävien huomioimista toiminnassa ja tiloissa. Esteettömyydellä ei tarkoiteta sitä, että leiripaikalla pitäisi kaikki juuret ja kivet tasoittaa, vaan miettiä miten leiripaikalla kaikki pystyvät liikkumaan turvallisesti ja pääsevät esimerkiksi sisälle partiokämppään tai vaikka nuotiopaikalle.

Esteettömyys on ennen kaikkea ajattelutapa eikä lyhyt kestoinen erityisjärjestely. Kun rupeamme ajattelemaan esteettömästi, hyödyttää se ihan jokaista partiolaista, jolloin toimintapaikat ovat selkeitä ja helposti saavutettavia sekä turvallisia.

Suomen Partiolaisilta löytyy Kolotutka-niminen tarkastuslista kokoontumispaikkojen esteettömyyden tarkastamiseen. Lue lisää Kolotutkasta ja lataa sen itsellesi.

Vinkkejä esteettömään luontoretkeilyyn löytyy Paralympiakomitean sivulta.

Vamman, pitkäaikaissairauden tai muun ominaisuuden vuoksi erityistä tukea tarvitseville lapsille ja nuorille suunnatun Sisupartio-toiminnan tavoitteena on tarjota laadukasta partiotoimintaa myös niille, jotka tarvitsevat siihen erityisiä apuvälineitä, kommunikaation tukea tai muuten poikkeavia järjestelyjä.

Sisupartiotoiminnassa ohjaajia on usein enemmän kuin muissa ryhmissä ja aikuisen tukea on enemmän tarjolla. Sisupartiolaisia voidaan tarpeen ja mahdollisuuksien mukaan sijoittaa myös muihin ryhmiin.

Partiossa ei ole tärkeää se, mistä on kotoisin tai mihin uskontoon kuuluu, vaan se, että haluaa olla mukana toiminnassa. Monikulttuurisuus ei välttämättä vaadi lippukunnilta isoja muutoksia, vaan avoimuutta ja halua keskustella mahdollisista erityistarpeista. Pienetkin teot voivat paremmin mahdollistaa erilaisista taustoista tulevien partioharrastuksen. Hyviä käytännön vinkkejä monikulttuurisesta partiosta löytyy esimerkiksi Pääkaupunkiseudun Partiolaisten artikkelista sekä Uudenmaan Partiopiirin monikulttuurisuuden checklististä.

Partiotoiminnan tulee olla tasa-arvoista riippumatta henkilön seksuaalisesta suuntautumisesta tai sukupuoli-identiteetistä. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvilla on oikeus harrastaa partiotoimintaa avoimesti omana itsenään.

Pinkkipartio on Suomen Partiolaisiin kuuluva yhdistys, jonka tavoitteena on edistää tasa-arvoista partiotoimintaa riippumatta ihmisten seksuaalisesta suuntautumisesta, sukupuoli-identiteetistä tai sukupuolen ilmaisusta. Yhdistys järjestää koulutuksia, keskustelutilaisuuksia ynnä muita tapahtumia. Lisää Pinkkipartiosta ja liity vaikka jäseneksi.

Pääkuva: Markus Kuoppala