HP Partiokouluttaja

Piirin koulutusryhmä hakee lippukunta- ja ikäkausitoiminnan tuntevia kouluttajia. Kouluttajia tarvitaan kevätkaudella 2024:
  • partiojohtajaperuskoulutuksiin
  • luotsikoulutukseen
  • lippukunnanjohtaja-, ohjelma- ja pestijohtajakoulutukseen

Pesti pitää sisällään koulutusrupeamien suunnittelua, kurssin valmistelua yhdessä kurssinjohtajan ja muun staabin kanssa sekä tietysti itse kouluttamista. Pestin kesto on koulutuksesta riippuen noin kuukaudesta puoleen vuoteen.

Pestissä tarvittavat taidot tai kokemus

Minimivaatimuksena kouluttajana toimimiseen on suoritettu pj-peruskoulutus. Lisäksi hyötyä on jonkin koulutettavan partion osa-alueen hyvästä tuntemuksesta. Kurssista riippuen osaamisaluettasi voi olla esimerkiksi sudenpentuohjelma, lippukunnan hallinnolliset asiat, partiomenetelmä tai tapahtuman johtaminen - monenlaisia osaajia tarvitaan!

Useimmilla kursseilla kouluttaminen ja koulutuksen suunnittelu tapahtuu yhdessä kouluttajaparin kanssa, ja kurssistaabeihin pyritään saamaan niin kokeneita kuin uusiakin kouluttajia. Sinun ei siis tarvitse olla kokenut kouluttajakonkari, mutta partiossa tai muualla hankitusta koulutuskokemuksesta tai Partiokouluttajakurssista on toki etua.

Lisätiedot

Parhaillaan haemme kouluttajia kevätkaudelle 2024. Kurssien ajankohdat näet hakulomakkeelta ja toivomme sinun ilmoittavan jo valmiiksi, millä kurssilla/kursseilla olisit käytettävissä. Pj-peruskursseille haemme kouluttajia, jotka ovat käytettävissä kurssin molemmilla osilla.

Käsittelemme hakemuksia 7.11. ja 7.12. ja otamme hakijoihin yhteyttä marras-joulukuun aikana. 

Lisätietoja antaa Turkka Salo, turkka.salo@partio.fi

Täytä hakemus