Yli 3000 hämäläistä partiolaista marssi Tampereella

Hämeen Partiopiirin paraatiretkipäivää vietettiin sunnuntaina 7.5.2023 Tampereen ydinkeskustassa. Päivä käynnistyi perinteisellä paraatilla, joka kulki Frenckellin aukiolta Hämeenpuistoon. Päivä huipentui Särkänniemeen, jossa partiolaiset jatkoivat keväisen päivän viettoa.

Perinteinen partioparaati järjestetään keväisin toukokuussa. Tänä vuonna paraati järjestettiin
muutaman vuoden tauon jälkeen Tampereella, jossa paraatiin osallistui yli 3200 partiolaista. Paraatia oli saapunut reitin varrelle katsomaan satoja katsojia. Paraatin vastaanottajana toimi Tampereen nuorisovaltuuston puheenjohtaja Venla Taubert. Vastaanottopaikalla musiikista vastasi Partiolippukunta Tampereen Kotkien puhallinorkesteri.

Kuva: Joona Halinen

Tunnelma partioparaatissa oli iloinen ja hymy ei hämäläisiltä partiolaisilta hyytynyt. Reippaat marssiaskeleet ja partiohuudot raikuivat pitkin Tamperetta, kun lippukunnat pistivät parastaan. ”Tunnelma oli upea koko päivän ja partiolaisista näki riemun päästä paraatiin muutaman vuoden tauon jälkeen”, toteaa piirinjohtaja Janna Rintamaa.

Paraatissa kiitettiin nuoria ja muita ansioituneita

Ansiomerkit ovat yksi tapa kiittää ja kannustaa aktiivisia ja eri tavoin ansioituneita partiolaisia ja toiminnan tukijoita.

Partioparaati on perinteinen paikka, jossa merkkejä jaetaan. Tänäkin vuonna partioparaatissa palkittiin nuoria partiolaisia Mannerheim-soljella. Mannerheim-solki on aatemerkki, joka jaetaan nuorille partioaatteen sisäistämisestä niin partiossa kuin partion ulkopuolellakin.

Kuva: Joona Halinen

Piirin ansiomerkkiryhmän puheenjohtaja Anne Toukonen kiitti Mannerheim-soljen saajia puheessaan sanoen: ”Lippukuntanne on valinnut teidät esimerkiksi meille partiolaisille. Olette ansioituneita ja innostuneita sekä teidän toiminnassanne näkyy partioaate niin partiossa kuin sen ulkopuolellakin. Teidän kauttanne partion arvot säilyvät ja leviävät myös lippukunnissanne.”

Mannerheim-soljen saajat jatkoivat partioparaatin jälkeen Kalevankankaan hautausmaalle, jossa he laskivat seppeleen C.G.E. Mannerheimin muistomerkille. Muistomerkillä pitivät puheen Anni Järvinen sekä Waltteri Toiva, jotka myös itse vastaanottivat soljet paraatipäivänä.