Hämeen Partiopiirin alueelliset tarkennukset valtakunnalliseen koronaohjeeseen

Päivitetty 9.2.2022

Koronaohjeistuksissa partiopiiri seuraa ja noudattaa viranomaisten tuoreimpia ohjeita. Partiotoimintaa ohjaavat ensisijaisesti määräykset lasten ja nuorten harrastustoiminnasta ja siihen liittyvistä rajoituksista, sekä kokoontumisrajoituksista yleisesti. Tälle sivulle on koottu ohjeita ja linkkejä liittyen partiotoiminnan järjestämiseen korona-aikana.

Lasten ja nuorten harrastustoiminnan järjestäminen terveysturvallisuus huomioiden on toimintamme keskeinen periaate.  Koronatilanne saattaa vaihdella alueittain ja paikallisia ohjeistuksia on hyvä seurata tiiviisti. Kaikessa partiotoiminnassa on noudatettava tarkkaa hygieniaa ja huolehdittava osallistujien turvallisuudesta.

Pirkanmaalla, Kanta-Hämeessä ja Päijät-Hämeessä ollaan koronan leviämisvaiheessa. Noudatamme kaikilla alueilla aluehallintovirastojen määräyksiä sekä sairaanhoitopiirien suosituksia.

Ajantasaisin partiotoimintaa koskeva valtakunnallinen ohjeistus löytyy osoitteesta www.partio.fi/korona

Yleiset hygieniavelvoitteet kaikessa toiminnassa

Kaikessa toiminnassa tulee noudattaa tartuntatautilain pykälän 58 c yleisiä hygieniavaatimuksia. Osallistujilla tulee olla mahdollisuus käsien puhdistamiseen.

  • Osallistujille annetaan toimintaohjeet riittävän etäisyyden ylläpitämisestä, käsien puhdistamisesta ja muista vastaavista käytännöistä, joilla estetään tartuntojen leviämistä.
  • Tilojen ja pintojen puhdistamista tehostetaan.
  • Osallistujien oleskelu järjestetään toiminnan erityispiirteet huomioiden mahdollisimman väljästi. Mahdolliset asiakaspaikat sijoitetaan riittävän etäälle toisistaan.

Lisäksi voimassa on laaja kasvomaskisuositus. Suositus koskee kaikkia 12 vuotta täyttäneitä ja maskia tulisi käyttää kaikissa sisätiloissa ja kulkuvälineissä sekä myös ulkona sellaisissa tilanteissa, joissa lähikontaktin välttäminen ei ole mahdollista.

Kaikkia osallistujia on syytä muistuttaa siitä, että toimintaan voi osallistua vain täysin terveenä.

Kirjallinen terveysturvallisuussuunnitelma käyttöön

Tiloista vastaavien toimijoiden on varmistettava osallistujille mahdollisuus lähikontaktien aiheuttaman tartuntariskin välttämiseen. Suunnitelma tulee tehdä sekä yleisötilaisuuksiin että lippukunnan sisäiseen toimintaan. Terveysturvallisuussuunnitelma tulee olla nähtävillä kolon seinällä.

Suunnitelma tartuntariskin välttämiseen tulee olla tilassa toimintaan osallistuvien nähtävillä. Tutustu aluehallintoviranomaisten tekemään valmiiseen suunnitelmapohjaan terveysturvallisuussuunnitelman tekemisen avuksi.

Viikkotoiminta, retket, leirit ja lippukunnan sisäiset tapahtumat

Tällä hetkellä partiotoimintaa voi järjestää kaikenikäisille harrastajille sisällä ja ulkona, kunhan se tapahtuu väljästi ja terveysturvallisuusohjeistukset huomioiden.

Sisätiloissa tulee kiinnittää erityistä huomioita hyvään käsihygieniaan, riittävän väljään toimimiseen ja lähikontaktien välttämiseen sekä maskien käyttöön. Myös tilojen siisteydestä tulee huolehtia tehostamalla mm. pintojen puhdistusta.

Suosittelemme järjestämään toimintaa ensisijaisesti ulkona, jossa etäisyyttä toisiin osallistujiin on helpompi pitää.

Myös retket ja muut tapahtumat ovat mahdollisia. Suosittelemme kuitenkin edelleen toimimaan omissa ikäkausiryhmissä. Huomioikaa jo retkien ja tapahtumien suunnitteluvaiheessa yleiset hygieniavaatimukset, porrastakaa ruokailut, järjestäkää ohjelma mahdollisimman pitkälti ulkona ja pitäkää kirjaa osallistuneista.

Mikäli suunnittelette tapahtumaa, johon osallistuu lippukunnan ulkopuolisia henkilöitä (esim. vanhempia) tulee siitä silloin yleisötilaisuus ja tällöin tulee huomioida yleisötilaisuuksia koskevat tilarajoitukset. Sisätiloissa voidaan järjestää sellaisia yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia, joissa tilaisuuden henkilömäärä on korkeintaan 50 % kyseisessä tilassa sallittujen henkilöiden enimmäismäärästä. Ulkona järjestettäviä yleisötilaisuuksia ei rajoiteta.

Rajoitusten vaikutus piirin toimintaan

Tämänhetkiset rajoitukset ja suositukset huomioiden, piirin jokainen tapahtuma arvioidaan erikseen. Osa tapahtumista on jo aiemmin peruttu tai siirretty järjestettäväksi joko verkossa tai myöhemmin keväällä.

Nyt voimassa olevien rajoitusten puitteissa myös yli 18-vuotiaiden sisällä tapahtuva harrastustoiminta on mahdollista ja pyrimme järjestämään suunnitellusti kaikki tapahtumat ja kurssit.

Ilmoittautuneille lähetetään sähköpostitse lisätietoa, mikäli tapahtuman tai kurssin järjestämiseen on luvassa muutoksia.

Piiri seuraa koronatilannetta tarkasti ja ohjeistuksia päivitetään aina tarvittaessa.

Partiotoimistolla asioiminen ja kokoustaminen

Partiotoimiston työntekijät työskentelevät hybridimallin mukaisesti osittain etänä, mutta heidät tavoittaa normaalisti puhelimitse ja sähköpostilla: hp.partio.fi/henkilokunta

Partiotoimiston asiakaspalvelu on avoinna arkisin klo 9–17. Edellytämme maskien käyttöä Partiotoimistolla asioitaessa.

Jos altistuminen tapahtuu

Huolellisista varotoimista huolimatta saattaa käydä niin, että jollain toimintaan osallistuneella todetaan koronatartunta. Viikkotoiminnan, retkien ja muiden partiotapahtumien osalta onkin tärkeää huolehtia, että kaikki ilmoittautumiset ja peruutukset ovat ajan tasalla esimerkiksi Kuksassa. Koronavirusta on nyt paljon liikkeellä eripuolilla ja varotoimista huolimatta on mahdollista, että sairastumisia sekä altistumisia tapahtuu.

Tartunnanjäljitystä ei enää pääsääntöisesti tehdä. Perhepiirissä, työpaikalla, kouluissa ja harrastuksissa altistuneita ei aseteta tartuntatautilain mukaiseen karanteeniin.

Altistuneiden suositellaan toimivan omatoimisesti tartuntariskin vähentämiseksi. Lippukunnan on hyvä tiedottaa osallistujia mahdollista altistumisista, jotta he osaavat tarvittaessa jäädä omaehtoiseen karanteeniin.

Koronatartunnan saanut eristäytyy vähintään viiden vuorokauden ajaksi ja pidättäytyy kaikista lähikontakteista. Partiotoimintaan voi palata vasta oireettomana.

Mikäli perhepiirissä joku sairastuu koronaan, voi oireeton perheenjäsen käydä koulussa tai töissä, mutta muista lähikontakteista (partiotoiminta) tulisi pidättäytyä viikon ajan.

Partiopiirille ei lähtökohtaisesti enää raportoida tartunnoista tai altistumisista, mutta jos tarvitset neuvoa eri tilanteissa, niin ole rohkeasti yhteydessä.

Tiedota näin, jos partiotoiminnassa altistuminen tapahtuu:

  1. Pyydä tartunnan saaneelta / hänen huoltajaltansa lupa asiasta tiedottamiseen.
  2. Tiedota luvan saatuasi asiasta heille, joita tieto koskee, esim. samana iltana samassa paikassa kokoontuneille ryhmien jäsenille ja huoltajille tai johtajistolle. Harkitse aina huolella, kuinka laajalle on tarpeen tiedottaa. Muista kunnioittaa yksityisyyden suojaa. Jos tiedotat tapahtuneesta altistuksesta yleisesti, huolehdi siitä, että tartunnan saaneen henkilöllisyyttä ei pysty viestistäsi päättelemään.

Viestissä voi kertoa esimerkiksi näin:

”Yhdellä viikonlopun retkelle / keskiviikon koloiltaan / tms. ja jne. osallistuneella partiolaisella on todettu koronavirustartunta. Kannustamme noudattamaan viranomaisen antamia ohjeistuksia omaehtoiseen karanteeniin jäämiseen liittyen (huom. eri ohjeet rokotetuille ja rokottamattomille), tarkkailemaan vointia ja hakeutumaan tarvittaessa koronatestiin. Noudatamme partiotoiminnassa THL:n hygienia- ja turvallisuusohjeita sekä aluehallintoviranomaisten määrittämiä rajoituksia mahdollisimman turvallisen toiminnan järjestämiseksi. Lue lisää www.partio.fi/korona. ”

Muista myös, että parhaan tekeminen tartuntojen leviämisen estämiseksi riittää: muistuta toimintaan osallistuvia siitä, että toimintaan voi osallistua vain täysin terveenä. Hyvä käsihygienia, lähikontaktien välttäminen viikkotoiminnassa ja ulkona tapahtuva toiminta vähentävät tartuntariskiä. Tarjotaan tänäkin talvena lapsille ja nuorille tärkeä ja turvallinen paikka harrastaa.

Lisätietoja:

Tommi Nyman
aluejohtaja
tommi.nyman @ partio.fi [poista ylimääräiset välilyönnit osoitteesta]
+358 50 3110919

Ohjeita

Tarkemmin eri alueiden koronatilanteeseen ja ohjeistuksiin voit tutustua THL:n sivuilla: https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/ajankohtaista/ajankohtaista-koronaviruksesta-covid-19/tilannekatsaus-koronaviruksesta/koronaepidemia-alueiden-tilanne-suositukset-ja-rajoitukset

Sairaanhoitopiirien ohjeistukset

Alueittain kannattaa seurata oman alueen sairaanhoitopiirin sekä oman kaupungin/kunnan mahdollisia tarkempia ohjeistuksia: