Välitilinpäätös uuden vuoden alla

Hyvää uutta vuotta 2015!

Loppuvuodesta sitä tulee miettineeksi, mitä vuoden varrella on tapahtunut ja mitä on saanut aikaan. Itselläni takana on nyt ensimmäinen puolikas kaksivuotista varapuheenjohtajan pestiä. Vuosi on ollut aika erilainen kuin viisi edellistä piirihallituksessa. Tekemistä on riittänyt, kun samaan aikaan on ollut käynnissä muutama uudistus keskusjärjestössä ja piirin uuden kaksivuotiskauden toiminnansuunnittelu. Tämä tietenkin sen perustoiminnan päälle.

Ihan mielenkiinnosta selasin läpi tämän vuoden kalenterin ja mitä sieltä löytyikään: Vuodelle 2014 kalenterista löytyy yhteensä 97 partiopalaveria, -tapaamista, -kokousta ja -tapahtumaa, joihin olen osallistunut. Kaikki kestoltaan vähintään tunnin, yleisemmin 2-4 tuntia. Yksitoista näistä on vähintään päivän kestäneitä ja yksi on viikon kesäleiri. Kesä-heinäkuu oli partion osalta hiljainen, sillä näistä 97 kalenterimerkinnästä vain kolme sijoittui noihin kuukausiin. Muina kuukausina on siis ollut 9-10 kalenterimerkintää partion tiimoilta. Kolme viidesosaa (eli 56) merkinnöistä on tullut piiripestini myötä, loput toiminnasta lippukunnassa ja alueella. Ja ei, en vedä yhtäkään ryhmää lippukunnassamme, vaan teen ns. hallintohommia sihteerinä ja rahastonhoitajana, joten viikoittaisista koloilloista nämä lukemat eivät ole syntyneet.

Se, mitä kalenterista ei näy, ovat ne tunnit, jotka kuluvat kokouksiin valmistautumiseen ja kokouksessa päätettyjen asioiden eteenpäin viemiseen sekä erilaisten tekstien tuottamiseen. Kalenterissa ei myöskään näy ne kymmenet sähköpostit ja sadat Messenger-viestit, jotka on vuoden aikana tullut vaihdettua eri luottisten ja työntekijöiden kanssa. Pelkästään Riinan kanssa olemme vaihtaneet vuoden aikana noin 1500 kahdenkeskistä Messenger-viestiä.

Koska nyt ollaan puolessa välissä minun ja Riinan piirinjohtopestin kaksivuotiskautta, lienee hyvä katsoa, mitä aiheita me valintamme alla nostimme esiin ja miten niissä on edistytty.

”Hämeen ääni tulee saada kuuluviin keskeisissä vaikutuskanavissa entistä vahvemmin.” Hämeen ministerit ja partioneuvokset ovat käyttäneet aktiivisesti puheenvuoroja Laajennetuissa valiokunnissa ja Partioneuvoston kokouksissa. Olemme seuranneet valtakunnallisen strategian, toimintasuunnitelman ja lippukuntatuen käsikirjan valmisteluvaiheita ja kommenteilla eri kanavissa varmistaneet, että näissä näkyy myös hämäläinen partio ja että voimme näihin sitoutua.

”Partio on avointa kaikille ja kaikkialla.” Kulunut vuosi on vielä jatkettu kasvun osalta vanhalla toimintasuunnitelmalla. Jäsenrekisterin vaihdon myötä emme ole piiritasolla saaneet luotettavia lukuja jäsenmäärästämme, vaan edellinen lukema on heinäkuulta, jolloin hämäläisiä oli 9494. Jännittyneinä siis odotamme pian saapuvaa tietoa, kuinka paljon hämäläisiä on tämän vuoden lopussa. Pian alkavan kaksivuotiskauden toimintasuunnitelmassa on runsaasti kasvuun tähtääviä toimenpiteitä. Nämä ovat joko lippukuntia tukevia tai markkinointitoimenpiteitä. Jälkimmäisistä esimerkkeinä paraatipäivä Särkänniemessä ja syksyn aloitustempaukset eri puolilla piiriä.

”Alueellinen yhteistyö ja lippukuntien tukeminen tulee olla entistä enemmän keskiössä kaikessa piirin tekemisessä.” Lippukuntien tuki on tähän asti ollut pitkälti alueohjaajien harteilla. Alkavaan toimintasuunnitelmaan on nyt kirjattu mm. alueelliset koulutusillat ja ikäkausijohtajatapaamiset sekä lippukunnanjohtajien tapaamiset. Näiden toteutuksessa tarvitsemme teidän lippukunnassa toimivien johtajien apua: ehdottakaa aiheita koulutuksille ja tapaamisille sekä tulkaa paikalle!

”Piirin viestintä on notkeaa, monipuolista ja lippukunnat tavoittavaa.” Vuoden aikana on pyritty aktivoimaan piirin sosiaalisen median profiileja ja piirihallituksen blogia, joiden kautta viestiä kulkee ainakin heille, jotka niitä seuraavat. Myös syksyn aikana järjestetyt piirihallituksen Open Cafe -tilaisuudet olivat yksi viestintäkeino. Kovin suurta yleisöryntäystä näihin ei ollut, mutta paikalla olleet lippukuntien johtajat saivat varmasti huolensa ja toiveensa kuuluviin. Muutamat lippukuntien johtajat ovat ottaneet myös suoraan yhteyttä minuun ja Riinaan, mikä on ihailtavaa rohkeutta. Toivottavasti jatkossa myös yhä useampi rohkaistuisi ottamaan huolien tai toiveiden kanssa yhteyttä suoraan piirinjohtoon, piirihallitukseen tai työntekijöihin. Yhteystiedothan löytyvät piirin nettisivuilta ja aika moni meistä on aktiivisesti somelinjoillakin.

Vuoteen 2014 on mahtunut kyllä paljon. Ja erityisesti partiota. Tämä varapuheenjohtajan pesti on monilta osin ollut sitä, mitä pestiin hakiessa oletinkin. Mutta myös hirvittävän paljon sellaista, mitä en ehkä osannut odottaa. Vaikka joskus on ollut hieman haastavaa, voin kuitenkin sanoa, että joka hetkestä olen oppinut ja sen myötä kasvanut. Riinan kanssa on ollut hyvä johtaa piiriä ja tehdä hommia, kun on voinut luottaa siihen, että toinen tekee osansa. Odotan innolla pestin toista vuotta ja sitä, että pääsemme toteuttamaan hyvää toimintasuunnitelmaamme yhdessä luottisten ja lippukuntien kanssa.

Kiitos kaikille tämän vuoden partiomuistoista ja toivon meille kaikille riemukasta partiovuotta 2015!

Henna
piirin varajohtaja