Uudet kujeet

Ilves13, Kuva Riina Aspila

 

Partiovuosi 2013 oli Hämäläisen partion ja myös koko valtakunnallisen partion osalta menestyksekäs, jäsenmäärämme lasku saatiin pysäytettyä ja jopa pienoiseen nousuun. Tiesitkö, että vuonna 2013 Hämäläisiin lippukuntiin tuli reippaasti yli 2000 uutta jäsentä, eniten valtakunnallisella mittarilla juuri meidän lippukuntiin.

Piirileirimme Ilves13 kesällä keräsi Evolle huiman määrän lapsia, nuoria ja aikuisia. Leirin teema innosti myös ”ei vielä partiolaisia” mukaan ennätysmäärän nauttimaan leirillä alati paistaneesta auringosta ja huikean hienosta ohjelmasta. Myös Leirillä kuvattu partiomestari näkyi TV:ssä syksyllä, keväällä toteutettu eskari-kampanja ja syksyllä jaettu partipolku-lehti toi mukaan uusia lapsia lähes jokaiseen lippukuntaan. Partio POP raikui komeasti Tampereella, Turussa ja Lahdessa. Uusia Loisto-lippukuntia saatiin Hämeeseen ja moni teki päätöksen lähteä tavoittelemaan Loistoa. Aikuiset kouluttautuivat pesteihinsä, erilaisiin piirin ja lippukuntien tapahtumiin, kisoihin ja retkille osallistui huima määrä partiolaisia.

Lippukuntien aktiiviset aikuiset ansaitsevat suuren kiitokset hyvästä partiovuodesta! Lippukunnissa on tänäkin vuonna tehty valtavasti hyvää työtä ja saatu aikaan innostusta jatkaa partioharrastuksen parissa yhä pidempään. Lapset ja nuoret ovat saaneet harrastaa parasta harrastusta partiota hyvillä toimintaedellytyksillä. Kiitos jokaiselle aikaansa partiolle antaneelle, teitte hyvää työtä.

Laskin oman lippukuntani Erä-Pirkkojen ja veljeslippukunnan Kanavan Vartijoiden aikuisten tekemän vapaaehtoistyöntunnit vapaaehtoistyön päivänä marraskuussa. Meillä noin 40 aktiivista aikuista tekee vuodessa lähes 700 tuntia partiota lippukunnan lasten ja nuorten kanssa. Mukaan laskin vain leirit, retket, kisat, tapahtumat ja kolo-illat. En siis vielä edes kaikkia suunnittelukokouksista ja valmistautumisia tapahtumiin tai kolo-iltoihin. Huikeaa vai mitä! Laskekaa omassa lippukunnassanne vapaaehtoistyön tunnit ja katsokaa millaisiaan lukemiin teillä päästään.

Partiossa on nyt vetovoimaa ja se on huomattu monessa lippukunnassa, kun pitkin syksyä uusia lapsia on tullut mukaan toimintaan. Monista lippukunnista on kuulunut viestiä, että uusia lapsia ja nuoria otettaisiin mielellään enemmänkin mukaan viikkotoimintaan, mutta uusia aikuisia tarvittaisiin ryhmänjohtajiksi ja taustajoukkoihin apukäsiksi.

Koska me haluamme, että kaikki mukaan haluavat lapset ja nuoret voidaan ottaa mukaan toimintaan, Hämeen Partiopiiri haastaa kaikki joskus partiota harrastaneet tai harrastuksesta haaveilleet aikuiset tekemään uudenvuodenlupauksen. Lupauksen joka ilahduttaa myös antajaansa: tule mukaan partiotoimintaan!

Haastakaa tekin vanhat lippukuntalaiset tai paikkakunnalle muuttaneet vanhat partiolaiset mukaan toimintaan ja toivottakaa samalla tervetulleeksi lippukuntaan kaikki uudet aikuiset. Tsekkaa lisää: http://www.mukaanpartioon.fi/ajankohtaista/hameen-partiopiiri-haastaa-ka...

Vuonna 2014 on luvassa lisää huikeita hetkiä ja unohtumattomia kokemuksia. Ottakaa lippukunnassanne ensi vuonna kaikki kiva irti partiosta. Lähtekää mukaan tapahtumiin, kisoihin, kursseille, suurjuhlaan. Toteuttakaa retkiä, leirejä ja antakaa lapsille, nuorille ja aikuisille uusia elämyksiä ja kokemuksia partion parissa.

Toimintarikasta uutta vuotta 2014!

Riina Aspila
Piirin puheenjohtaja 2014-