Piirihallituksella vuoden viimeinen kokous

Tänään edessä on piirihallituksen vuoden viimeinen kokous. Se on yhdeksäs tälle vuodelle. Kokous osa samalla myös viimeinen tällä kokoonpanolla, sillä Kaisu ja Lauri siirtyvät uusiin partiohaasteisiin.

Piirihallituksen esityslistakin kertoo, että vuoden viimeisiä päiviä eletään. Toiminnanalojen puolivuotiskatsauksen ja hallinnon arvioinnin myötä katsotaan taaksepäin ja mietitään, mitä on tullut tehtyä ja mitä jäänyt tekemättä. Partioneuvokset kertovat kuulumiset ja päätökset neuvoston vuoden viimeisestä kokouksesta, josta voit lukea Anniksen aiemmasta blogikirjoituksesta.

Kokouksessa myös käännetään katse tulevaan vuoteen, sillä uudet ministerimme Tytti ja Samuli ovat kutsutut kokoukseen. Vuosi 2015 käynnistyy perinteisesti piirin Luottispäivällä 10. tammikuuta ja kuulemme sen valmisteluiden etenemisestä. Myös hallinnon aikataulu (eli koska hallitus kokoustaa), hallituksen salkkujako ja luottislistaus ovat pöydällä ja päivityksessä kokouksessa.

Ennen kokoustaan hallituksen jäsenet ovat tavattavissa Partiotoimiston joulukahveilla. Tervetuloa!

Henna
piirin varajohtaja