#kovaaosaamista

Tällä viikolla vietetään vapaaehtoistyön päivää. Suomen Partiolaiset ja Sitra kutsuvat juuri sinua pitämään kovaa ääntä osaamisestasi. Millaista #kovaaosaamista sinä olet #partioscout oppinnut? Pystytkö listaamaan niistä seitsemän?

Listasin ja twittasin äkkiseltään omani:

 

Millaisia taitoja sinä olet partiosta saanut, josta on ollut sinulle hyötyä muuallakin kuin partiossa? Vapaaehtoistyötä tekemällä kertyy paljon osaamista, jonka näkyväksi saaminen on välillä haastava työelämässä tai opinnoissa ja ainakin silloin kun niistä pitäisi kirjoittaa työhakemukseen, ansioluetteloon tai kun haet opintoihin.

Tällä viikolla partio ja Sitra haastavat siis jokaisen vapaaehtoistoimijan mukaan #kovaaosaamista kampanjaan, jossa muistutetaan, että vapaaehtoistyössä syntyy paljon osaamista ja tuota osaamista pitää meidän kaikkien oppia ja pystyä hyödyntämään. #kovaaosaamista-kampanja jatkuu koko tämän viikon aina sunnuntaille saakka. Lataa siis omaan someesi oma listasi tai tee vaikkapa video asioista, joita olet oppinut vapaaehtoistyössä ja täggää siihen kampanjan viralliset #kovaaosaamista ja #partioscout -tunnisteet.

Hämeen Partiopiirin piirihallitus haastaa sinut mukaan kampanjaan! Tule mukaan ja haasta omat kaverisi partiossa ja muissa järjestöissä vapaaehtoistyötä tekevät. Tehdään yhdessä vapaaehtoistyössä opituista taidoista näkyviä ja kuuluvia!

Riina
Piirinjohtaja Häme

PS: lue lisää kampanjasta http://www.partio.fi/uutiset/kovaaosaamista