Elämysviikonloppu Oulussa

Istumalihaksia koetteleva viikonloppu alkaa olla lopuillaan ja delegaatiobussin nokka on käännetty kohti kotia. Jäsenkokousviikonloppuun mahtui monia keskusteluja, uusia ja vanhoja partioystäviä, tiukkaa kokoustamista, silmien pyörittelyä, naurun remahduksia ja ankaraa twiittaamista.

Palataan kuitenkin vielä lauantaihin, jolloin kokouspäivää hallitsi partio-organisaation, hallinnon ja toimintatapojen uudistuksen resoluointi ja julkilausuma. Lauantaina valittiin resoluutiotoimikunta neuvottelemaan uusi hiottu esitys uudistuksesta kokoukselle siltä pohjalta, kuinka delegaatiot olivat kokousta yleiskeskustelussa evästäneet. Hämeestä resoluointiin osallistui Jaakko Honkala. Julkilausumaesityksen laatimista varten delegaatiot nimittivät erillisen toimikunnan, johon Hämeestä valittiin Kimi Uosukainen.

Sunnuntaina kokous hyväksyi illalla tulleen resoluutiotoimikunnan esityksen ja päätti antaa julkilausuman, joka on pian luettavissa järjestön kanavista.

Yhdistyksen puheenjohtajan valinta oli nopea toimitus, sillä vastaehdokkaita ei yön aikana Anna Munsterhjelmille ollut ilmaantunut. Varapuheenjohtajan valinta sujui myös helposti. Lasse Roiha ja Ilona Turunen ainoina edokkaina hoitavat seuraavan kaksivuotiskauden varapuheenjohtajina.

Partioneuvostossa puhetta johtaa jatkossa Pauli Engblom Lounais-Suomen Partiopiiristä, eikä hänenkään kohdalla vaalitaistoa käyty. Mustat hevoset pysyivät tälläkin kertaa pilttuissaan. Koolla oli siis yksimielinen joukko päättäämässä järjestömme tuulisimmista paikoista.

Partioneuvoston jäsenet ja varajäsenet valittiin, ja Hämeestä neuvoksina jatkavat Riina Aspila, Henna Heikkilä ja Kimi Uosukainen.

Jäsenkokousviikonloppu oli ehkä hiukan ylläyksetön, mutta sitäkin viihdyttävämpi.

Lauri, Leena ja Minna