Dagen efter

Suomen Partiolaisten jäsenkokous Mikkelissä kuluneena viikonloppuna totisesti herätti intohimoja ja keskustelua ennen ja kokouksen aikana – ja silti se oli pilkku järjestön kehittämiseen johtavien päätöksien ja jatkuvan debatin osalta!

Punaisena lankana oli ’nuoret esiin’. Hienoa ja niin ristiriitaista! Partio on perinteikäs ja erittäin sitouttava harrastus, vapaaehtoistyön muoto ja nälkä meillä kaikilla kasvaa syödessä. Kokemus mielellään istuu takarivissä ja nostaa nuoret esiin, mutta onko se sitten siinä? Mihin johtaa keski-ikien laskeminen suhteessa avoimuuteen?

Kokouksen alkuun oli järjestetty mainio seminaari teeman mukaan. Ensin puhui tulevaisuuden tutkija Ilkka Halava, perään tällä hetkellä partiossa joskus ollut (kai kohta palaava) kolumnisti Jukka Relander. Näiden perään järjestetyssä paneelissa totesi partionuori, että nuoret ovat kaikki tulevaisuuden tutkijoita – totta! Olin itse nuori toisenlaisessa ajassa: sellaisessa, jossa 50-vuotislahjaksi ostettiin kävelykeppejä ja keinutuoleja. Partio muuten oli jo silloinkin! Eliniänodote on jo noussut ja nousee edelleen. Miten siihen vastaa partio? Alkuun nostamalla nuoret esiin.

Itselleni kokouksen parasta antia oli partiossa tutustumieni ihmisten tapaaminen ja – usko tai älä – uusien ystävyyksien solmiminen sekä ehdottomasti Hämeen delegaation tunnelma ja yhteen hiileen puhaltaminen. Uusia näkökulmia noissa kaikissa!

Itse kokous sujui asioiden päättämisen osalta kielimuurien hymyilyttäessä. Lämmin tunnelma nousi sekä auditorion lämmöstä että yhteisestä tahdosta. Muutamia tuumia teemoista ja keskusteluista:

  1. Nuoret esiin! Hienoa – mutta miten kannustetaan nuoret jakamaan hyvää koko kaveripiiriinsä? Miten muutamien esille nousevien nimien ohella partiossa olevat nuoret kokevat olevansa tasa-arvoisia ja tärkeitä?
  2. Miten Relanderin puheen haaste ”ne, jotka eniten tarvitsevat, harrastavat vähiten” viedään partion käytäntöön?
  3. Miten mukaan tahdottavien aikuisten vaikuttamisten mahdollisuus taataan? Jos on partioiältään nuori ja biologiselta jotain muuta. Näissä aikuisissa on viisautta ja kokemusta, joka on erilaista kuin partiossa pitkään olleissa.
  4. Partio kuuluu kaikille! Ihan mahtavaa – ota tästä ittees niin paljon ku voit!

Tunteisiin vaikuttavat ja intensiiviset partion tapahtumat saavat aikaan dagen efter -tunnelman: kaikki hektinen, kiva, tunteitaherättävä ja intensiivinen on nautittavaa, vaan arki jysähtää…. Työ jatkuu ja kaikki me ollaan yhtä hyviä partiolaisia, pestimme kokoisia ja paikkamme täyttäviä!

Sitten jää sanottavaksi vain Mikkelissä olleille kiitos!

 

Tanja Lumiala- Huokuniemi
Piirin viestintäryhmän puheenjohtaja, piirihallituksen jäsen