Syyskokouksessa uusia hallitusjäseniä ja palkitsemisia

Uutinen Lauantai - 08.11.2014

Piirin syyskokous järjestettiin Tampereen Yliopistolla lauantaina 8.11. Kokouksen avasi piirinjohtaja Riina Aspila ja kokouksen puheenjohtajana toimi Anna-Mari Martikainen.

Kokouksessa valittiin uusia jäseniä piirihallitukseen sekä hyväksyttiin toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2015 sekä hyväksyttiin sääntömuutos. Kokouksen lopuksi lähetettiin tervehdys Hämeen Partiopiirin kunniajäsen Ritva Tainiolle.

Hämeen Partiopiirin hallitukseen valittiin kaksivuotiskaudelle 2015-2016 seuraavat jäsenet:

  • Alueministeriksi Erika Ali-Hokka, Niihaman Saukot
  • Ohjelmaministeriksi Tytti Tolvanen, Lahden Katajaiset
  • Kehitysministeriksi Anna-Lea Nissi, Urjan Varstat
  • Luottisministeriksi Samuli Korhonen, Jaakon Samoojat

Ansioituneita partiolaisia

Syyskokouksen aluksi myönnettiin ansioituneille partiolaisille ansiomerkkejä.

Hämeen Partiopiirin kultaisen ansiomitalin sai Mikko ”Tammi” Jylhä, joka on toiminut nousujohteisesti erilaisissa johtotehtävissä partion kaikilla tasoilla. Mikko tunnetaan muun muassa piirin- sekä Ilves13-leirin johtajapesteistä.

Suomen Partiolaisten hopeiset ansiomitalit myönnettiin pitkäaikaisesta partiotoiminnasta Heini Salo-Vihralle ja Jaakko Honkalalle. Heini on toiminut ansiokkaasti lippukunnassa sekä piirin johtotehtävissä. Jaakko on toiminut myös entisessä Salpausselän partiolaisten hallituksessa, Hämeen Partiopiirin hallituksessa sekä vetänyt viimeiset vuodet Kasvu-kampanjaa Hämeessä.

Loistavaa toimintaa hämäläisissä lippukunnissa

Mikko Hörkkö ja Sari Liikonen jakoivat kokouksessa laadukkaasta partiotoiminnasta myönnettäviä Loisto-diplomeja. Aiemmin Loistoja on myönnetty kahdeksan kappaletta. Loistot saivat seuraavat lippukunnat: Hämeenkyrön Hälläpyörät ry, Tervaksentekijät ry, Viialan Metsänkävijät ry, Kaukapartio ry ja Liekkitytöt ry.

Toimintakilpailujen palkinnot

Suunnistusskabaan 2014 osallistuttiin jälleen aktiivisesti 17 lippukunnan voimin. Voiton vei Jämsän Jokipartio.

Talviliikuntakilpailu Ollin Kilpaan osallistui 2013-2014 kilpailukauden aikana vähälumisesta talvesta johtuen vain vähän lippukuntia. Kilpailun selkeän voiton vei Harjusiskot.  

Suunnistusskaba 2014:

  • Jämsän Jokipartio 146
  • Roineen Tytöt    117
  • Hollolan Hirvenhiihtäjät 70
  • Kärkölän Kärpät 64
  • Tampereen Lokit 44
  • Kaukapartio 27
  • Viinikan Sinitytöt 24
  • Nokian Eräveikot 12
  • Tammero 11
  • Harjusiskot 10

Ollin Kilpa 2013-2014

  • Harjusiskot 1098
  • Stoolin Partiolaiset 492
  • Hauhon Partiolaiset 445