Sari Liikoselle Hopeajoutsen ja muut kokouskuulumiset

Uutinen Tiistai - 27.03.2018

Hämeen Partiopiirin kevätkokous järjestettiin lauantaina 24.3. Hämeenlinnassa. Ennen kevätkokousta hämäläiset johtajat kouluttautuivat Johtajapäivässä, josta siirryttiin sukkelasti kevätkokouksen pyörteisiin. Kokousedustajia oli 92 yhteensä 47 eri lippukunnasta. Kokoussalissa oli reilut 100 osallistujaa.

Kevätkokouksessa ansioituneelle partiojohtajalle, Sari ”Siiri” Liikoselle, Kärkölän Kärpät -lippukunnasta ojennettiin Suomen Partiolaisten Hopeajoutsen. Hopeajoutsen voidaan myöntää partiojohtajalle, joka on poikkeuksellisen suurella panoksella vienyt partiotoimintaa eteenpäin. Merkin saajalta odotetaan, että hänen tekevänsä partiotyö on pitkäaikaista, partioliikettä kehittävää ja aatteellisesti erittäin vahvaa. Liikonen on toiminut mm. piirijohtajana, partioneuvoksena sekä useita kertoja lippukunnanjohtajana, kantaen vastuuta, pitäen huolta, tukien ja kannustaen muita.

Myös hämäläiset lippukunnat saivat tunnustusta toiminnastaan Loisto-sertifikaatin muodossa. Ensimmäisen Loistonsa saivat Viinikat Sinitytöt. Liekkitytöt, Nummen Eränkävijät ja Kalevan Suuntatytöt uusivat Loistonsa.

Kokouksessa päätettiin esitysten mukaisesti niin piirin jäsenmaksusta kuin vaalitoimikunnan asettamisesta. Hämeen Partiopiirin jäsenmaksu vuosina 2019-2020 on I-jäseniltä 27 euroa ja II-jäseniltä 25 euroa, jonka päälle tulee vielä Suomen Partiolaisten jäsenmaksuosuus. Vaalitoimikuntaan valittiin Sari Liikonen ja vaalitoimikuntaa piirihallitus täydentää vielä myöhemmin.