Partiolaiset mukana Ylen Miljoona linnunpönttöä -kampanjassa

Uutinen Keskiviikko - 02.03.2016

Maaliskuussa käynnistyvä Miljoona linnunpönttöä – kampanja nostaa Suomen oksistoon miljoona linnunpönttöä toukokuun 2017 loppuun mennessä. Tarkoituksena on kiinnittää huomiota koloissa pesivien lintujen kasvavaan asuntopulaan. Linnunpönttö on helppo tapa auttaa lintuja. Haastamme kaikki partiolaiset mukaan maailman suurimpiin pönttötalkoisiin ja tuunaamaan omat linnunpönttönsä!

Suomen Partiolaiset ovat mukana Yle Luonnon organisoimassa kampanjassa, jonka tavoitteena on auttaa kololintuja löytämään pesäpaikkoja. Pöntön rakentaminen on yksi perinteikkäimmistä kädentaitoharjoituksista ja metsien monimuotoisuus partiolaisille tärkeä asia. Suomen metsissä on kova pula pesimäpaikoista, sillä moni linnuistamme tarvitsee suojattua paikkaa pesimiseen. Useat lintulajit ovat jo uhanalaisia pesäkolojen puutteen takia.

Lähde mukaan pönttötalkoisiin!

Partiolaiset voivat osallistua kampanjaan monella eri tavalla. Pönttöjen rakentaminen koloilloissa tai lippukuntaretkellä ja sen ripustaminen esimerkiksi partiokämpän lähimetsään tai kolon pihaan auttaa tavoitteen saavuttamisessa. Samalla on luonteva mahdollisuus tutustua eri ikäryhmien kanssa lintuihin ja metsiemme tilanteeseen.

www.yle.fi/miljoonaponttoa -sivuilla voi rekisteröidä oman pönttönsä ja tutkia kartasta rekisteröityjen pönttöjen määrää kunnittain. Samalla luodaan maan kattava rekisteri linnunpöntöistä. Muistathan siis rekisteröidä linnunpönttösi! Myös jo olemassa olevien pönttöjen lisääminen tietokantaan on tärkeää.

Suomen Partiolaisten lisäksi kampanjassa ovat mukana Metsähallitus, BirdLife Suomi, WWF Suomi, Luonto-Liitto, Suomen Luonnonsuojeluliitto, Suomen Latu, Suomen ympäristökeskus SYKE sekä Luonnontieteellinen keskusmuseo Luomus. Kampanjan ensimmäisen sekä toisen pöntön rakentavat Tasavallan presidentti Sauli Niinistö sekä Rouva Jenni Haukio.

Pöntöt näkyvät tv:ssä ja radiossa

Kampanja näkyy laajasti Ylen kaikilla radio- ja tv-kanavilla tänä keväänä ja koko kampanjan ajan. Yle ottaa myös mielellään vastaan juttuvinkkejä partiolaisten linnunpönttötalkoista ja tempauksista eri puolilta Suomea. Rakentaako teidän lippukuntanne kampanjan hienoimman pöntön? Vinkkejä pönttöjen rakentamiseen sekä ideoita tempauksiin tullaan julkaisemaan myöhemmin partion kanavissa. Ideoita sekä ohjeita pönttöjen rakentamiseen löydät myös kampanjan nettisivuilta www.yle.fi/miljoonaponttoa

Lisätietoja kampanjasta antaa SP:n toimistolla metsäkoordinaattori Jaakko Nippala puh +358 40 451 9131, jaakko [dot] nippala [at] partio [dot] fi.

Kuva: Yle