Partiokaverit kruunasivat leirin

Uutinen Maanantai - 05.08.2013

Yläasteikäiset partiolaiset, tarpojat, nauttivat Ilves 13 -leirillä partion parhaista paloista, kavereista ja toiminnallisista ohjelmista. 4000 osallistujan jättileirillä kesälomaansa vietti noin 850 tarpojaikäistä, joille yhteisten ohjelmien lisäksi järjestettiin myös omaa ohjelmaa.   
Erityisiä kehuja tarpojaikäisiltä sai leirin Hoo2oo-vesiohjelmalaakso. Myrskylinnut-lippukunnan 14-vuotiaat Kiia Mälkiä ja Vilma Pietilä pääsivät vesilaaksossa rakentamaan kanistereista lautan ja taistelemaan sillä järvelle toista vartiota vastaan. Aseina tytöillä oli pesusienet ja vesipyssyt, joilla taisto voitettiin. Myös vesikunfu oli tytöistä hauskaa.

-    Täällä on kaikki kaverit mukana. Me ollaan hengailtu ja käyty ohjelmissa. Aika on mennyt tosi nopeesti, Vilma kertoo.
Tarpojat pääsivät osallistumaan myös Juokse tai vuole -partiotaitokisaan, joka vedettiin leirin teeman mukaisesti leffatyyliin. Rastitehtävinä oli niin pantomiimia, maskeerausta kuin jousiammuntaakin. Voitot tarpojien kisasarjoissa menivät Tampereelle.

Partiossa saa kokeilla ja oppia

Kesän suurin partioleiri oli vapaaehtoisille tekijöilleen parin vuoden ponnistus. Leiriorganisaatiossa työskenteli viitisensataa vapaaehtoista, minkä lisäksi jokaisella leirin yli 18-vuotiaalla oli leirillä työtehtävä. Isolla leirillä oli huolehdittava paitsi turvallisuudesta, ruokahuollosta ja ensiavusta, myös vessojen tyhjentämisestä, kioskien ja kahviloiden pyörittämisestä – ja tietenkin eri-ikäisille sopivasta ohjelmasta.

Myös nuoret partiolaiset pääsivät leirillä ihan oikeisiin töihin, joista sai työtodistuksen. Leiripesti oli monelle myös oivalluksen paikka – omalta tuntuva ammattiala löytyi leirillä itse tekemällä ja kokeilemalla.
Hämeenlinnalainen Antti ”Antsa” Vaahtera, 17, Kaskenkaatajat-lippukunnasta löysi leirillä alan, jota lähteä opiskelemaan.

-    Videotiimissä työskentely on ollut ihan huippu pesti! Olen ollut viestinnästä kiinnostunut ennenkin, mutta leiripesti vain vahvisti ajatuksiani. Ottaisin pestin koska tahansa uudestaan! Antsa hehkutti.

Videotiimissä työskentelyyn on kuulunut niin kuvaamista kuin editoimistakin. Tiimin tekemät videot löytyvät leirin omalta kanavalta You tubesta.

Myös tarpojaikäiset ehtivät leirillä hauskanpidon lomassa myös harjoitella pienissä työtehtävissä, kuten keittiöhommissa ja rakentelupuuhissa. Lahtelaiset tarpojat ottivat haasteen vastaan ja rakensivat oman leirialueensa portin. He saivat siitä kunniamaininnan tarpojien välisessä leikkimielisessä rakentelukisassa.

Partiokausi alkaa kuun vaihteessa

Partion syyskausi alkaa paikallisyhdistyksissä eli lippukunnissa elo-syyskuun vaihteessa. Lähimmän hämäläisen lippukunnan yhteystiedot löytyvät lippukuntahaulla.
 

Lue myös