Partio valtaa Galaxin

Uutinen Keskiviikko - 12.06.2013

Partiolaisten mahtavaa menoa ja meininkiä pääsee syksyllä seuraamaan myös kotisohvilta, kun Partiomestari-sarja pyörähtää ruutuun. Partiomestarit nähdään koululaisten Galaxi-ohjelmassa 10. elokuuta alkaen.

Partioharrastus yhdistää luonnon ja liikunnalliset aktiviteetit, ja siksi tuotantoyhtiö halusi partion jatkamaan suosittujen Säbämestari- ja Koiramestari-sarjojen joukkoa. Ohjelman juontajakin on sama, Galaxista tuttu Ronja Salmi.

Mukaan sarjaan haki joukko 12 – 15-vuotiaita partiolaisia, jotka tekivät omasta ryhmästään eli kisavartiostaan esittelyvideon.  Neljän kaveruksen muodostamat kisavartiot tekevät ohjelmassa erilaisia tehtäviä, joissa pärjätäkseen pitää osata erilaisia partiossa opittuja taitoja.

Peseekö Pa-Ha Rokkisienet?

Hämeestä mukaan kisaan valikoituivat Tampereen Kotkien ja Lokkien yhteisvartio Pa-Ha ja Vesilahden Valkohäntien Rokkisienet. Ennen ensimmäisiä kuvauspäiviä perhoset lentelivät vatsassa.
”Vähän ehkä jännittää. Odotukset on korkeella, toivottavasti siinä saadaan partio näkyyn just sellasena”, kun se oikeesti on! Pa-Han jäsenet toivoivat.

Rokkisienet on mukana rennolla otteella:
”Toivon, että muutkaan ei ottaisi liian tosissaan, vaan mentäis hyvällä fiiliksellä.”
”Me mennään tiedolla, taidolla ja tuurilla. Mutta tärkeintä on se, että on kivaa!”

Rokkisienet hakivat kisaan mukaan, koska he halusivat pitää hauskaa ja kokea uusia haasteita. He kertovat vahvuudekseen yhteistyön, sillä yhdessä on kisattu jo useita kertoja ja menestystäkin on tullut.
Pa-Ha:kin luottaa kokemukseen ja siihen, että kun asenne on kohdallaan, hyvä tulee.
”Meidät tunnistaa tekemisen meiningistä, asenteesta ja huonoista vitseistä.”

Partiomestari-sarjaa kuvataan Hämeen Partiopiirin Leon Lenkki ja Hilkan Klipa -partiotaitokisassa ja kesän piirileiri Ilveksellä.